EU perääntyy päästökaupan kiristyksistä – raskaalle teollisuudelle lisää aikaa ja ilmaisia päästöoikeuksia
Euroopan komissio ehdottaa merkittäviä muutoksia EU:n päästökauppaan. Esitys hidastaisi päästöoikeuksien vähentämistä ja jatkaisi energiaintensiivisen teollisuuden ilmaisia päästöoikeuksia useilla vuosilla.
Euroopan komissio esittää muutoksia EU:n päästökauppajärjestelmään, jotka keventäisivät raskaan teollisuuden ilmastorasitusta. Komission mukaan tavoitteena on tehdä järjestelmästä yrityksille ennakoitavampi ja kilpailukykyisempi.
Perjantaina julkaistun ehdotuksen mukaan päästöoikeuksien määrää vähennettäisiin tulevina vuosina aiempaa hitaammin. Nykyisen lainsäädännön mukaan päästöoikeuksien tarjonta olisi pienentynyt vuodesta 2028 alkaen 4,4 prosenttia vuodessa, mutta komissio ehdottaa vauhdin hidastamista 3,7 prosenttiin vuosina 2031–2035 ja edelleen 1,7 prosenttiin vuodesta 2036 lähtien.
Komission mukaan muutos pidentäisi päästöoikeuksien riittävyyttä 2040-luvun puoliväliin asti. Samalla se katsoo voivansa edelleen saavuttaa EU:n tavoitteen vähentää kasvihuonekaasujen nettomääräisiä päästöjä 90 prosentilla vuoteen 2040 mennessä.
Merkittävä muutos koskee myös energiaintensiivistä teollisuutta, kuten teräs-, sementti- ja kemianteollisuutta. Näiden alojen ilmaisia päästöoikeuksia jatkettaisiin vuoteen 2038 asti, vaikka nykyisten sääntöjen mukaan niiden olisi määrä päättyä vuonna 2034.
Yritysten olisi kuitenkin laadittava hallituksen hyväksymä investointisuunnitelma päästöjen vähentämiseksi saadakseen suurimman osan ilmaisista päästöoikeuksista. Loput oikeuksista myönnettäisiin vasta sen jälkeen, kun sovitut investoinnit ja päästövähennykset olisi toteutettu.
Jos yritys siirtäisi tuotantoaan EU:n ulkopuolelle, se menettäisi oikeutensa ilmaisiin päästöoikeuksiin. Poikkeuksena olisivat kaikkein vähäpäästöisimmät laitokset.
Ilmastokomissaari Wopke Hoekstran mukaan komissio omaksuu uudistuksessa aiempaa yritysystävällisemmän lähestymistavan.
Komissio ehdottaa myös muutoksia päästökaupan markkinavakausvarantoon, jolloin ylimääräisiä päästöoikeuksia poistettaisiin markkinoilta aiempaa hitaammin. Tämän seurauksena markkinoilla olisi enemmän päästöoikeuksia pidempään.
Lisäksi jäsenvaltioiden olisi käytettävä vähintään puolet päästöoikeuksien huutokauppatuloista päästökaupan piiriin kuuluvien toimialojen vähähiilistämiseen. Komission mukaan tähän tarkoitukseen on tähän asti ohjautunut vain pieni osa järjestelmän tuotoista.
Ehdotus laajentaisi päästökauppaa myös uusille aloille ja muutokset näkyisivät myös esimerkiksi matkailussa. Komissio ehdottaa, että päästökauppa laajenisi vuodesta 2029 koskemaan enintään 5 000 kilometrin lentoja Euroopasta esimerkiksi Turkkiin ja Dubaihin. Tämä voi nostaa näihin kohteisiin suuntautuvien lentojen hintoja, mikäli lentoyhtiöt siirtävät kasvavat päästökustannukset lipunhintoihin.
Myös kunnalliset jätteenpolttolaitokset sekä nykyistä pienemmät alukset sisällytettäisiin päästökauppaan.
Komission esitys etenee seuraavaksi jäsenmaiden ja Euroopan parlamentin käsittelyyn. Neuvottelujen odotetaan alkavan kesätauon jälkeen ja jatkuvan noin vuoden ajan.
Kokeile ensimmäinen kuukausi 1 € – sen jälkeen 3 €/kk.
Kirjoittanut
Kirjoittajan tuoreimmat
Talous20.7.2026EU perääntyy päästökaupan kiristyksistä – raskaalle teollisuudelle lisää aikaa ja ilmaisia päästöoikeuksia
Lyhyet19.7.2026Vapauden liitto tuomitsee Chat Controlin jatkon – vaatii Suomea irtautumaan hankkeesta
Ulkomaat17.7.2026Bryssel yrittää hiljentää AfD:n EU-puolueen
Lyhyet16.7.2026Kirjallinen kysymys hallitukselle Logbullet-pienmetsäkoneiden myyntikiellosta

Lataa sovellus