Kolumni: Mikä pieni on, se pieneksi jää
Pieni puolue, pieni media tai uusi idea saa Suomessa usein ensimmäiseksi kuulla, ettei siitä koskaan tule mitään. Mitä se kertoo meistä?
Laumassa on ehkä turvallista, mutta viekö se sinne, minne haluat? Kuva: ChatGPT
Artikkeli on siirtynyt Premium-arkistoon
Avoimina julkaistut artikkelit ovat vapaasti luettavissa 7 päivää julkaisusta, minkä jälkeen ne siirtyvät VS Premium -arkistoon.
1. kuukausi 1 €
Sen jälkeen 4,49 €/kk. Peruuta koska tahansa.
Tarjolla myös mainokseton VS Premium+ hintaan 9,90 €/kk.
Oletko jo tilaaja?
Kirjaudu sisään →
Kirjoittanut


Alkupuolella, sanot että haukkuminen tuskin kumpuaa vihasta. Minä sanon joo ja ei.
Vihaisuus toista kohtaan kumpuaa vääryydestä. Joko koetusta tai kuvitellusta. Se on terveellinen tunne, kertoo meille mitä mieltä olemme.
Tuossa kuvailemassasi ei ole kuitenkaan senkaltaista syytä, mikä oikeuttaisi vihaan. Oikeuttaisi siinä määrin, että nuo saamasi kommentit olisivat muutakin kuin säälittävää huutelua. Tästä voimme päätellä että viha sinua kohtaan ei ole heidän suurin motivaattori.
On kuitenkin toisenlaista vihaa ja häpeää ja katkeruutta, joka saa tuon aikaan. Se liittyy ilmiöön; ”surkeus rakastaa seuraa”.
Kun ihminen jättää yrittämättä tai tekemättä, jotain mitä hänen ehkä tulisi tehdä, aktiivinen tietoisuus uskottelee itselleen että se mitä en yrittänyt, olisi päättynyt epäonnistumiseen. Mutta alitajunta – jossa asuu myös kykymme arvostaa itsejämme – tietää ettet voi tietää yrittämättä. No, jos sinä olet jo luovuttanut yrittämättä, ja viereesi tulee joku, joka aikoo kokeilla, hävisi tai ei, sinun alitajuntasi aloittaa paniikin. Jos tuo toinen onnistuu yrittämässään, hän onnistuessaan vie valheet suustasi. Enää ei olekaan olosuhteiden esteitä, tai muita tekosyitä, vaan ainoastaan fakta ettet yrittänyt. Sitä ihmiset eivät halua muistaa. He luulevat monesti säästävänsä toisen epäonnistumisen tuskalta, mutta todellisuudessa he eivät halua muistutusta siitä, että pitkäjänteisyydellä ym. avuilla hekin olisivat voineet onnistua.
Lisäksi on ihmisiä jotka EIVÄT AJATTELE. Heille on sanottu että putin asuu venäjällä, ja siksi kaikki sympatia tai faktat ovat absoluuttista pahuutta. He huutavat koviten, koska vain huuto voi peittää alitajunnan pienen äänen.
Molemmat ilmiöt ovat suggestiivisuuden muotoja. Ensimmäinen on itsesuggestiota, ja jälkimmäinen toisen-, eli hypnoosia. Tässä tapauksessa klassista aivopesua. Logiikka ei vie heitä oivalluksesta toiseen, vaan valmiiksi opeteltu kehäpäätelmä. Idässä asuu pahuus-putin asuu idässä-putin on paha. Aina kun näet tämänkaltaisen kehäpäättelyn uhreja, juuri heidän reaktionsa vahvuus kertoo aivopesun määrästä.
Minä ainakin arvostan työtäsi varauksetta. Rehellistä raportointia, rehellisiä kommentteja ja mahdollisuutta niiden esittämiseksi. Yksikään valtavirran iltaviemäri ei kykene lähellekkään samaan. Miljoonista, verorahapelastuksista, tai tuhatpäisestä ( mutta yksiaivoisesta ) työntekijäjoukosta huolimatta.
Tässä kuvattuja ilmiöitä ei voinutkaan tapahtua sanotaan 25 v sitten. Kun ei oltu ”somessa” ja humalassa samaan aikaan. Kautiolla oikea asenne.
Mutta kun keskustelussa herkästi käy niin että hyvinä pidetyt argumentit ovat vastustajan mielestä leimaamista.
Useimmista vaihtoehdoista ei voi valita vain hyviä puolia. Esimerkiksi Venäjä mielellään möisi öljyä ja kaasua Suomeen, mutta seurauksena olisi että Länsi-Euroopan ja USAn kanssa ei enää sujuisi asiat niinkuin nyt.
Mielestäni sekä EU-että NATO-jäsenyydessä on sekä hyviä että huonoja puolia. Aikanaan äänestin EU-jäsenyyden puolesta enkä ole muuttanut mieltäni vaikka paljon olisi kirveellä tekemistä.
Muutama viikko sitten oli Markanmediassa tosi himmeä juttu ”aidoista totuuteen pyrkijöistä”. Suurin osa itseään tällaisiksi kutsuvista olivat kirjoittajan mielestä huijareita, olisikohan aitoja sitten 2 tai 3.
Asia on täsmälleen noin kuin kirjoitat. Yksi seikka kuitenkin tulee vielä ottaa puntariin: Haluavatko kaikki vapautta? Johonkin kuuluminen ja sen jonkin säilyttäminen ennallaan voi olla voimakkaampi (tiedostamatonkin) tarve. Vapaus voi pelottaa. Mahdollisesti – jos asenne on se, että oma on hyvää ja yhdenmukaisuus yhteisön elinehto – synnyttävät melkeinpä kaikki uudet ja erilaiset ideat ja pyrinnöt pelokkaan vastareaktion, ja tämä nostattaa piikit pystyyn. Ehkä vihaisesti reagoimisesta tulee loulta oudosti palkitsevan tuntuinen tapa. Ja kuten totesit, tätä taitaa olla meissä kaikissa.