Vapauden liitto tuomitsee Chat Controlin jatkon – vaatii Suomea irtautumaan hankkeesta
Vapauden liitto vaatii Suomea irtautumaan Chat Control -hankkeista ja katsoo EU:n päätöksen vahvistavan kehitystä kohti massavalvontaa.
Vapauden liitto tuomitsee Euroopan parlamentin päätöksen jatkaa Chat Control 1.0 -asetusta vuoteen 2028. Puolueen mukaan lasten suojeleminen on tärkeä tavoite, mutta se ei oikeuta kaikkien kansalaisten yksityisviestien laajamittaista skannausta.
Puolue katsoo, että yksityisviestien massavalvonta murentaa luottamuksellisen viestinnän periaatetta ja pitää päätöstä osoituksena EU:n kasvavasta valvontakehityksestä. Vapauden liiton mukaan päätös herättää myös kysymyksiä EU:n päätöksenteosta, sillä jatkoa vastustaneita europarlamentaarikkoja oli enemmän kuin sitä kannattaneita.
Vapauden liitto vaatii Suomea lopettamaan tukensa Chat Control -hankkeille ja pitää kehitystä yhtenä perusteena Suomen eroamiselle Euroopan unionista.
Kokeile ensimmäinen kuukausi 1 € – sen jälkeen 3 €/kk.
Kirjoittanut
Kirjoittajan tuoreimmat
Talous21.7.2026Financial Times: Vastustus uusille Venäjä-pakotteille kasvaa EU:ssa
Ulkomaat21.7.2026Unkarin presidentti allekirjoitti lain, joka päätti hänen oman toimikautensa
Perspektiivi20.7.2026Kirja väittää lännen todellisen vallan siirtyneen vaalien ulottumattomiin
Talous20.7.2026EU perääntyy päästökaupan kiristyksistä – raskaalle teollisuudelle lisää aikaa ja ilmaisia päästöoikeuksia

Lataa sovellus
Ja mitä sitten? Kun kerran suuret toimijat ottavat sen käyttöön niin käyttäjillä ei ole mitään sananvaltaa siinä asiassa. Korkeintaan voimme tehdä on Chat-sovellutuksen, mutta kuka sitä rupeisi käyttämään? Kun tuli Gakebook, kaikki rupesivat käyttämään sitä ja e-mail kuihtui. Siten tuli Twitter… ja suuri osa ryntäsi käyttämään sitä. Sen jälkeen ilmaantui Telegram… ja taas osa porukkaa sirtyi käyttämään sitä.
Sen sijaan että meillä olisi yksi ja ainoa tiedonvälitys kanava, meillä on niitä useita. Onneksi minä en käytä kuin e-mailia.