Avaruus: Yritys myy tontteja Kuusta
Avaruuden omistamisesta käydään jo kauppaa, vaikka ihminen ei ole perustanut sinne ensimmäistäkään pysyvää siirtokuntaa. Yksi yrittäjä on tehnyt sitä vuosikymmeniä.
Avaruuden valloitus ottaa vasta ensiaskeliaan, mutta yrittäjät ovat jo valmiina. Lunar Embassy -yhtiö myy halukkaille tontteja Kuusta, Marsista, Merkuriuksesta sekä Venuksesta.
”Vuoden 1967 Ulkoavaruuden sopimus kieltää valtioita ottamasta haltuunsa alueita avaruudesta”, kertoo Lunar Embassyn perustaja Dennis Hope.
”Toisaalta, tämä sopimus tai mikään muukaan ei kiellä yksilöitä omistamasta alueita Maan Kuusta, planeetoilta tai niiden kuista”.
Hopen yritys on toiminut jo vuodesta 1980 ja hänet tunnetaan lempinimellä ”Mies, joka omistaa Kuun”.
Ulkoavaruuden sopimusta 1960-luvulla solmittaessa ei osattu kuvitella, että yksityiset toimijat voisivat osallistua avaruuskilpaan. 2020-luvulla tämä on jo arkipäivää, ja muun muassa miljardööri Elon Musk pyrkii perustamaan oman siirtokunnan Marsiin.
Lunar Embassy kertoo kotisivuillaan, että 675 julkisuuden henkilöä, joukossa kolme entistä Yhdysvaltain presidenttiä, omistaa tontteja avaruuden taivaankappaleilta.
Tontteja avaruudesta ostetaan myös erikoisiksi lahjoiksi läheisille. Tontteja myydään myös esimerkiksi hyväntekeväisyysmyyjäisissä, joissa kerätään varoja muun muassa syöpätutkimukseen.
Monet yritykset hankkivat Lunar Embassyn kautta omistukseensa tontteja avaruudesta tulevaisuudessa Maan ulkopuolelle perustettaville kaupungeille ja valtioille.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on sanonut Kuun kuuluvan Yhdysvalloille.
Lunar Embassyn johtaja Dennis Hope torjuu Trumpin puheet ja viittaa vuoden 1967 sopimukseen:
”Yhdysvallat ja sopimuksen ratifioineet muut valtiot ovat omasta aloitteestaan kieltäneet mahdollisuuden avaruuden omistamiseen itseltään”.
Kuvituskuva: David Kanigan, Pexels.com
Kokeile ensimmäinen kuukausi 1 € – sen jälkeen 3 €/kk.
Esa Paloniemi
Esa Paloniemi (s. 1971 Ruotsi) on poliittisesti, uskonnollisesti ja aatteellisesti sitoutumaton monialadiletantti ja indiekirjailija.

