Pääkirjoitus 6.11.2023: EU pyrkii palauttamaan itse tuhoamansa kilpailukyvyn – onko patenttiratkaisu lisää EU:ta?
EU:n kilpailukyky on yhtä kuin sen jäsenmaiden kilpailukyky. EU itse ja eurovaluutta ovat rakenteellisia ongelmia kilpailukyvyn tiellä. Nokian esimerkki muistuttaa suomalaisia siitä, että menestyksen tueksi ei tarvita liittovaltiorakenteita.
Mainos. Artikkeli jatkuu alla.
EU:n kilpailukyky on yhtä kuin sen jäsenmaiden kilpailukyky. EU itse ja eurovaluutta ovat rakenteellisia ongelmia kilpailukyvyn tiellä. Nokian esimerkki muistuttaa suomalaisia siitä, että menestyksen tueksi ei tarvita liittovaltiorakenteita.
Financial Times kirjoittaa laajassa artikkelissaan EU:n pyrkimyksistä kilpailukykynsä palauttamiseen. Bryssel yrittää suunnitella uutta strategiaa, koska EU:n pelätään jäävän vieläkin enemmän Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen.
EU:n talous on dollareissa mitattuna 65 prosenttia Yhdysvaltain talouden koosta, kun vielä vuonna 2013 sama luku oli 91 prosenttia. Asukasta kohden Yhdysvaltain bruttokansantuote on yli kaksi kertaa suurempi kuin EU:n. Yksityiskohtien tarkastelussa Eurooppa on jäljessä, katsotaan sitten vaikkapa listoja maailman suurimmista teknologiayrityksistä, maailman huippuyliopistoista tai puolijohteiden valmistuskapasiteetista.
Se, mitä ei sanota ääneen, mutta mikä lukee Financial Timesin artikkelin rivien välissä kohtuullisen isolla fontilla on se, että EU:n kilpailukyky on käytännössä EU:n jäsenvaltioiden kilpailukykyä, jonka EU on tuhonnut sen jäsenvaltioilta pelkällä olemassaolollaan.
”EU:n kilpailukyky on käytännössä EU:n jäsenvaltioiden kilpailukykyä, jonka EU on tuhonnut sen jäsenvaltioilta pelkällä olemassaolollaan.”
Pelkän EU:n olemassaolon lisäksi EU-maiden taloudellinen eriseuraisuus ja eurovaluutan olemassaolo voidaan lukea rakenteellisiksi ongelmiksi. Ongelma on pysyvä ja sen ratkaisemiseen on käytännössä vain kaksi tietä: Kansallisvaltioiden alasajo liittovaltion tieltä tai eurovaluutasta ja EU:sta luopuminen.
Toki yksi tie voisi olla EU:n palauttaminen vahvojen kansallisvaltioiden ja kansallisten valuuttojen yhteismarkkina-alueeksi, mutta tällaisia, nöyriä taka-askeleita federalisteilta on turha odottaa, joten se tuskin on realistinen vaihtoehto.
Mainos. Juttu jatkuu alla.
Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin raskas riippuvuus Yhdysvalloista, sen tuottama hännystelevä asema ja EU:n strategisen itsenäisyyden puute on myös merkkittävä tekijä siinä, että EU ja sen jäsenvaltiot ovat omaksuneet oman kilpailukykynsä kannalta vahingollisia ulkopoliittisia linjauksia.
Nokian esimerkki unohtui
On sinänsä hyvä, että EU viimein käytännössä myöntää kilpailukykynsä ongelmat, jotka se on korkeimman omakätisesti aiheuttanut, mutta pahoin pelkään, että lääkkeeksi sillä tuskin on tarjota mitään muuta, kuin sitä perinteistä katastrofin reseptiä kaikkiin ongelmiin: Lisää EU:ta.
Meillä suomalaisilla on lähimuistissamme Financial Timesin autuaasti unohtama Nokian esimerkki siitä, että maailman teknologiajätiksi nouseminen ei tarvitse tuekseen nyky-EU:n kaltaisia liittovaltiorakenteita. Nokia nousi vuonna 2000 – aikana ennen euroa – maailman 5. arvokkaimmaksi brändiksi. Sen edellä olivat vain Coca-Cola, Microsoft, IBM ja Intel.
”Maailman teknologiajätiksi nouseminen ei tarvitse tuekseen nyky-EU:n kaltaisia liittovaltiorakenteita.”
Nokian menestys perustui ennen kaikkea korkeaan osaamiseen ja rohkeuteen. Rohkeuteen, jollaisesta tässä maassa ei ainakaan mielipideilmaston perusteella ole tietoakaan.
Aikana ennen euroa Suomen ja myös Nokian vientiä auttoi oma valuutta. Vahva eurovaluutta ei ainakaan auttanut Nokiaa kilpailussa. Sen sijaan esimerkiksi vuonna 2012 spekuloitiin euron heikkenemisen auttavan.
Presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Paavo Väyrynen on useaan otteeseen muistuttanut siitä, että Suomi oli yhtenä Euroopan vapaakauppaliiton (EFTA) jäsenmaana solmimassa sopimusta EU:n kanssa Euroopan talousalueen (ETA) muodostamisesta. Sopimus astui voimaan vuoden 1994 alussa ja takasi Suomen pääsyn EU:n sisämarkkinoille.
Tämä olisi riittänyt. Sen sijaan pyssyyn on tungettu liittovaltiokäärmettä, joka on tehnyt taloudestamme tussarin.
Korona ja Ukrainan sota ovat suhtautumisongelmia
Korona ja Ukrainan sota eivät todellisuudessa ja rehellisesti faktojen valossa tarkastellen ole olleet mitään muuta, kuin suhtautumisongelmia. Mikään ei välttämättä vaatinut koronan osalta kovaa lockdown-politiikkaa eikä Venäjän hyökkäys edellyttänyt Yhdysvaltojen sanelemiin pakotteisiin mukaan lähtemistä. Ne ovat olleet valintoja, jotka on tehty tietoisesti.
Avaimet toisenlaiseenkin ajatteluun ovat olleet koko ajan olemassa, mutta valtamedia kautta länsimaiden on leikkinyt aktiivisesti avaimenpiilotusta. Suomessa presidenttiehdokkuutta tahoillaan tavoittelevat Väyrynen ja Saara Huhtasaari edustavat poliittisessa keskustelussa sitä nykypäivänä harvinaista rohkeutta ja tarkkanäköistä ajattelua. Heidät on niin ikään tehokkaasti leimattu tai vaiennettu. Kaikki muut maamme presidenttiehdokkaat ovat valitettavasti osa ongelmaa, jota kansalle markkinoidaan muun muassa Elämäni biisi -kaltaisten viihdeohjelmien keinoin.
Jos sota ja siviileihin kohdistuvat julmuudet välttämättä edellyttäisivät kaikesta yhteistyöstä irtautumista julmuuksiin syyllistyneen tahon kanssa, Euroopan turvallisuusarkkitehtuuri ei olisi ainakaan vuoden 2003 Irakiin hyökkäyksen jälkeen enää perustunut Yhdysvaltoihin ja juuri tällä hetkellä raivoavan Gazan konfliktin johdosta pidättäydyttäisiin kaikesta yhteistyöstä Israelin kanssa.
Ursula von der Leyenin johtama Euroopan komissio on kuitenkin liputtanut avoimesti Israelin suorittaman kansanmurhan puolesta.
Euroopan menestysresepti on perustunut ja perustuisi edelleen ennen muuta sen läheisen naapurin Venäjän kanssa molempia hyödyttävään kanssakäymiseen, johon liittyy kiinteästi eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvylle oleellinen, edullisen energian saatavuus.
Saksa pyrki tätä yhteyttä rakentamaan muun muassa Nord Stream -kaasuputkilinjoihin perustuvan yhteistyön kautta Yhdysvaltojen sekä sen kantoja peesailleiden USA-mielisten transatlantistien kovasta vastustuksesta huolimatta.
USA-mieliset, transatlantistisen pakko-avioliiton nimiin vannovat poliitikot ovat yksi Euroopan suurimmista ongelmista. He ovat vastustaneet jyrkästi Euroopan rauhanomaista rinnakkaiseloa Venäjän kanssa, mikä olisi voinut estää sodan, rakentaa luottamusta ja hälventää epäilyjä Euroopan ja Venäjän välillä ja hyödyttänyt molempien kilpailukykyä.
Mainos. Juttu jatkuu alla.
Saamalla sodan aikaan Euroopassa hännystelijöidensä tuella, Yhdysvallat on painanut EU:n kääpiöksi, joka kumartaa yhä mennyttä hegemoniaa ja pienenee pienenemistään.
Piditkö lukemastasi? Arvostaisimme, jos jakaisit artikkelin eteenpäin.
Verkkosanomien sovellus on saatavilla mobiililaitteille:
Lataa sovellus
Kirjoittanut
Viimeisimmät
- 19.4.2026PääkirjoitusPääkirjoitus 19.4.2026: Pelottelun politiikkaa ja valikoivaa moraalia – keskustelu Venäjästä kaipaa realismia
- 17.4.2026TalousProfessori Steve Hanke: Euro toi inflaatiopiikin Bulgariaan
- 16.4.2026UlkomaatKylmää vettä Brysselille: Unkari ei lämpene Ukrainan tukipaketille
- 13.4.2026Ulkomaat“Olisi pitänyt vetää markkinoilta” – rajut syytökset COVID-rokotteista Saksassa
[…] EU:n kilpailukyky on yhtä kuin sen jäsenmaiden kilpailukyky. EU itse ja eurovaluutta ovat rakenteellisia ongelmia kilpailukyvyn tiellä. Nokian esimerkki muistuttaa suomalaisia siitä, että menestyksen tueksi ei tarvita liittovaltiorakenteita. Lue koko kommentti alta. […]
Tällaiselle 5 miljoonaiselle kansalle, joka käsittää kai puolet 60 leveysasteen pohjoispuolella asuvasta väestöstä, Nokia on maailman historian poikkeuksellisin suuryhtiö. On selvää, ettei sitä voineet muut läntiset suurvallat hyväksyä varsinkin, kun pitivät meitä suomettuneina eli venäläisten kanssa sovussa elävänä väkenä. Tällä sovulla ja kauppasuhteilla oli suuri merkitys Nokian syntyyn. Tarvittiin kymmeniä vuosia varoja korkeaan koulutukseen suurelle joukolle ja rahaa todellisiin tieteellisiin tutkimuksiin, josta kiitokset kuuluvat Paasikiven ja Kekkosen luomalle geopolitiikalle.
Miten Nokia alas ajettiin? Kaipa se tapahtui vaikuttamalla suomalaiseen politiikkaan ja lopulta Mikrosoft osti osan Nokiaa. Tämä suomalaisuuden alasajo jatkuu entiseen tapaan ja sitä vielä tehostetaan meidän poliitikkojen tyhmyydellä sallia Yhdysvaltojen sotaintoilijoiden miehittää Suomen maaperä. Voi olettaa tilanteen päättyvät jälleen sotaan suurvaltaa vastaan. Tällä kertaa ei Saksaa vastaan vaan Yhdysvaltoja vastaan.
Se kuitenkin tapahtunee vasta muutaman vuoden kuluttua, kun suomalaiset poliitikot heräävät Naton massahypnoosista tai yksinkertaisesti kansa ottaa vallan oman armeijansa avustamana. Toivottavasti emme enää menetä upeita ja poikkeuksellisia arktisia alueitamme vieraille valtioille. Pitäisi muistaa, että olimme läntisten valtojen alistamia 600 vuotta, kunnes itäinen keisarikunta sai valloitettua alueen ja pääsimme luomaan itsenäisyyttämme 100 vuotta ja sitten saavutimmekin tavoitteen itäisen naapurin sen ensimmäisenä tunnustaessa.
Nyt on puolueeton ihan pihalla Nokian romahduksesta. Ylin johto panosti Symbianiin ja vaikka oli jo tuotettu androidin kaltaisia uusia malleja niin ylin johto ei päästänyt niitä markkinoille. Kun sitten Apple toi omat kännykkänsä markkinoille niin heti ymmärrettiin että peli on hävitty.
Microsoft teki huonot kaupat ostamalla Nokian kännykkäliiketoiminnan kun kuvitteli tuotteensa pärjäävän markkinoilla. Meikäläinen tavis-adminkin tiesi että Android ja Apple selviävät, julkishallinnossa panostettiin itsepäisesti Microsohvaan lähinnä siksi että kun oli hankittu laaja ja kallis Windoofs-lisenssi niin kylkiäisinä saatiin halvalla Microsohvan kännyköitä.
Minä kuulun siis linux-lahkoon, en tiedä mihin se johtaa mutta tiedän että se on oikea tie!
Vaikka EU ja USA olisivat parempiakin niin totaalinen sitoutuminen niihin olisi ollut Suomelta virhe. Paasikiviläinen ”staatsräson” loisti poissaolollaan. Ja paljon muuta lensi historian roskatynnyriin, ainakin ”pikkuvihasta” lähtien meillä on ollut itään päin kallellaan ollut ”puolue”. Nyt näytellään historian loppua ja järjenkäytön loppua.