Tilaa
Ilmoita
guest

10 Kommenttia
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit
Puolueeton
Puolueeton
3 vuotta sitten

Lyhyesti ja hyvin pohdittu selvitys tapahtuneesta demokraattiseksi väitetyn valtion totalitarismista. Jopa kansanedustajat ovat ulkomailta ohjatun autoritarismin vallassa. (Autoritarismissa hallitsee eliittiryhmä, joka on ottanut vallan rajoitettuun poliittiseen moniarvoisuuteen, keskitettyyn poliittiseen hallintoon, suvaitsemattomuuteen oppositiota kohtaan sekä oikeudet kansalaisoikeusrikkomuksiin.)

Onko oppositiokaan voinut toimia tehokkaasti. Ennen kaikkea pitäisi selvitää, miten Nato ja 5000 kilometrin etäisyydellä sijaitseva Yhdysvallat voisi turvata Suomen rajoja. Toiseksi onko Yhdysvalloilla turvaamiseen edes riittävää kykyä ja välineistöä. Siitähän ei ole mitään todisteita valtamedian tiedottamisen lisäksi. Kolmanneksi pohdittavaa hyväksyykö suurvalta Venäjä liittymisen. Siitähän ei itsenäinen Suomikaan voi päätää.

Raiskaajien puolella
Raiskaajien puolella
3 vuotta sitten

Suomen perustuslaki raiskattiin täysin avoimesti. Ketkä siitä tuomitaan ja ketkä palkitaan? Arvatkaapa vain.

Jutkut perkele
Jutkut perkele
3 vuotta sitten

Kiitos kuuluu juutalaisille jotka hallittee jenkkeja ja maanpetos vapaamuurareille!!

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
3 vuotta sitten

Kyllä. On tullut aika nostaa nuo kaksi saatanallista ryhmää esiin ja kaikkien ihmisten tietoisuuteen. Kyseessä on, ei pelkästäön Suomen vaan koko maailman tulevaisuus. Sotaa lietsovat ryhmät on yksinkertaisesti pakko pysäyttää!

Jussi Neuvonen
Jussi Neuvonen
3 vuotta sitten

VS on mainio lisä kriittiseen ”skeneen”. Ja kun lainausmerkeillä aloitin niin sanaa ”eduskuntapuolue” voisi käyttää samoin kuin kuntavaaleissa ”kuntapuoluetta”. Toivottavasti vaaleissa nyt menestyy moni ei-ammattilainen. Sillä poliitikon ammattitaito on politiikassa pysymisessä. Siksikin lauma-ajattelu ja ryhmäkuri kukoistavat, kuten tässä todellakin onnettomassa Nato-prosessissa.

Yrjö
Yrjö
3 vuotta sitten

Meillä on iso talollinen kansanpettureita! Päätös nuijittiin etuajassa, jottei tuleva mahdollinen Sota- ja Natovastainen edskunta saa päättää asiasta. NATO = SOTA.
1.3. tulee olemaan Rauhan ja Itsenäisyyden muistojuhla, jolloin liput lasketaan puolitankoon. Vien sotilaspassini pois. En ole lojaali USAlle.
Mutta mikä on Bidenin USAn seuraava siirto? Maailmansota?

Pekka
Pekka
3 vuotta sitten
Vastaa  Yrjö

Sama juttu, sinä päivänä kun/jos Suomi liittyy natoon, lähetän sotilaspassini takaisin puolustusvoimille.

Raiskaajien puolella
Raiskaajien puolella
3 vuotta sitten
Vastaa  Pekka

Miksi odottaa? Minä tein jo paperityöst aikaa sitten. Jo se että alettiin Puolueettoman Suomen osalta edes puhumaan NATO:sta, se ylitti minun ärsytyskynnykseni.

Pekka
Pekka
3 vuotta sitten

Sauli Niinistö on kahdesti jo pettänyt Suomen, nato ja EU (euro) päätökset. Niinistö on mies, joka puhuu sanomatta mitään, historian surkein presidenttimme.

Hema
Hema
3 vuotta sitten

En näe enää mitään syytä kunnioittaa suomen lakia. Kansamme edustajat eivät sitä tee, usein eivät edes tiedä mitä laki sanoo. Maanpetturuus palkitaan marionettipresidenttiydellä, valheet ja manipulointi suojatyöpaikoilla. Haluan sanoa, että kun valtio on itsenäinen ja päätöksenteossaan avoin, on kaikkien etu että yksilö noudattaa lakia. Ex-Suomen tämänhetkisessä tilanteessa ainoastaan typerät valtio-uskovaiset noudattavat lakia.
Kauanko jaksat olla ainoa työssäkäyvä valtiossa, jossa kaikki muut ovat varkaita?