Kolumni: Muovinen maa

Mainos. Artikkeli jatkuu alla.

Lue ilman mainoksia – VS Premium+ 9,90 €/kk.

Sain autoni korjaamolta keskiviikkona katsastajan määräämään iskariremontin jälkeen. Ja koska kunnossa olevalla autolla ajaminen tuntuu niin hyvältä, päätin vielä iltasella kuljettaa puolisoa kaupoille.

Joskus lyhyet ja tavanomaiset kauppareissujen ajomatkat kuitenkin loppuvat kesken. Ajatus siitä, että seuraavana aamuna on kiva lähteä töihin, asettui jengoilleen kuin itsestään.

Torstaina ajelin tavalliseen tapaan Hämeenlinnasta töihin päätoimeni kustannuspaikalle. En tiedä onko kyse iästä vai sekavasta, sisäisiä ristiriitoja aiheuttavasta ja byrokraattisesta työstä, mutta olen viime aikoina kuunnellut lähes poikkeuksetta Classic FM -radiokanavaa. Kaikki muut kanavat tuntuvat täyttävän aamuisin eetterin lähinnä itseään toistavilla soittolistoilla, hevonpaskalla, väkinäisellä huumorilla ja tyhjällä nauramisella.

Klassisen musiikin sulosävelet, BMW:n kuutoskoneen vakaa ja vaivaton eteneminen sekä Riihimäen Ullan pakarin aamukahvi ja tuore leipä virittävät mielen aamulla mukavasti. Auto kulkee niin kuin auton kuuluu kulkea. Takaluukku aukeaa nappia painamalla, ilman että täytyy räplätä kännykkää ja kosketusnäyttöä tai päivittää ohjelmistoa. Asiat toimivat, koska ne on tehty toimimaan.

Mainos. Artikkeli jatkuu alla.

Lue ilman mainoksia – VS Premium+ 9,90 €/kk.

“Menestys on matka, ei määränpää”, on pyörinyt nuoruuden urheilu-uralta ja valmentamisen vuosilta elämänohjeena mielessä usein. Tällaisina aamuina konkretisoituu myös toinen asia: matkasta voi oikeasti nauttia, kun määränpää ei ole koko ajan se ainoa asia, jota kohti hosutaan.

Ullan pakarin tuoretta leipää syödessäni tajusin samalla sen, miten vähän Suomessa arvostetaan autenttisia asioita ja miten vähän meillä ylipäätään on ihmisiä ja paikkoja, joissa tehdään asioita omaleimaisesti, rohkeasti, omalla nimellä ja omilla ehdoilla. Paikkoja, joissa maku ei ole optimoitu logistiikkaa varten eikä reseptiä ole sorvattu exceliä silmällä pitäen.

Suomalaiselle kelpaavat vakuumiin pakatut eiliset sämpylät ABC:llä, Saarioisten mikroruoat ja burgerit. Joka helvetin kuppilassa ja ravintolassa burgerit, kuin mitään muuta ei olisi. Kaikki on standardoitua, tasalaatuista ja lopulta yhdentekevää. Ja sama logiikka tuntuu leviävän paljon ruokaa laajemmalle.

Me elämme ajassa, jossa mikään ei oikein ole kiinni missään. Mielipiteet ovat vaihdettavia, arvot päivitettäviä ja periaatteet tilanteen mukaan muokattavia. Se mikä eilen oli ehdotonta, on tänään “monimutkainen kysymys”. Se mikä vielä viime vaalikaudella oli punainen viiva, on nyt pragmaattinen kompromissi.

Ihminen, jonka poliittinen linja muuttuu samaa tahtia kuin puolueen linja kääntyy 180 astetta, ei oikeastaan edusta mitään. Hän ei seiso minkään päällä, vaan kulkee virran mukana ja kutsuu sitä realismiksi. Lopputulos on sama kuin muoviruokaa syödessä: nälkä lähtee hetkeksi, mutta mikään ei maistu miltään. Mitään ei jää käteen.

Autenttisuus ei tarkoita jääräpäisyyttä tai sitä, ettei mielipidettään saisi koskaan muuttaa. Se tarkoittaa sitä, että muutoksella on suunta ja syy. Että ihminen tunnistaa jonkin, minkä yli ei astu, vaikka se olisi kuinka epämukavaa tai epämuodikasta.

Samalla tavalla kuin auton pitäisi kulkea ilman jatkuvaa säätämistä ja kosketusnäyttöön hautautuneita perustoimintoja, myös ihmisessä pitäisi olla jotain mekaanista ja luotettavaa. Jotain, joka toimii ilman päivityksiä ja periaatteiden myymistä.

Kun lähdin Ullan pakarilta takaisin autolle, tie jatkui eteenpäin ja aamu oli vielä kesken. Kaikki oli hetken aikaa yksinkertaista. Ehkä kyse ei ole siitä, että maailma olisi lopullisesti pilalla, vaan siitä, että olemme unohtaneet arvostaa asioita, jotka ovat oikeita. Ei siksi että ne olisivat trendikkäitä, vaan siksi että ne kestävät.

Kuvituskuva: Old photo profile (CC BY 2.0)