Brysselin arvot venyvät Damaskokseen asti – Mladić tuomitaan, al-Sharaa saa miljoonia
Ratko Mladić kuoli tuomittuna sotarikollisena. Samaan aikaan EU rakentaa yhteistyötä Syyrian presidentin kanssa, jolla on oma jihadistinen menneisyytensä.
Euroopan unionin tapa reagoida entisen Bosnian serbiarmeijan komentajan Ratko Mladićin kuolemaan on nostanut esiin kysymyksen EU ulkopolitiikan johdonmukaisuudesta.
Mladić kuoli 27. elokuuta vankeudessa Haagissa. Hänet oli tuomittu elinkautiseen muun muassa Srebrenican kansanmurhasta, jossa surmattiin yli 8 000 bosniakkimiestä ja -poikaa, Sarajevon piiritykseen liittyneistä rikoksista sekä muista sotarikoksista. Hänen elinkautinen tuomionsa annettiin vuonna 2017 ja vahvistettiin valitusasteessa vuonna 2021.
EU reagoi voimakkaasti Mladićille Serbiassa osoitettuihin kunnianosoituksiin. Laajentumiskomissaari Marta Kos perui Belgradin-vierailunsa ja katsoi, ettei Mladićin kuolemaan liittynyt ihannointi sovi yhteen niiden arvojen kanssa, joille EU-jäsenyyteen tähtäävä tie perustuu.
Mladićin sotarikostuomion kiistäminen ei kuitenkaan ole tarpeen, jotta EU:n politiikasta voidaan esittää toinen kysymys: kuinka samoja moraalisia periaatteita sovelletaan silloin, kun unionin geopoliittiset intressit muuttuvat?
Kreikkalainen entinen kansanedustaja ja toimittaja Konstantinos Bogdanos nostaa Brussels Signalissa julkaistussa näkökulmakirjoituksessaan vertailukohdaksi Syyrian nykyisen presidentin Ahmed al-Sharaan. Al-Sharaa tunnettiin aiemmin nimellä Abu Mohammad al-Jolani, ja hän johti Jabhat al-Nusraa, joka oli al-Qaidan haara Syyriassa. Yhdysvallat oli aiemmin luvannut hänen kiinniottoonsa johtavista tiedoista 10 miljoonan dollarin palkkion.
Tammikuussa Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja António Costa matkustivat Damaskokseen tapaamaan al-Sharaata. Samalla EU lupasi Syyrialle noin 620 miljoonaa euroa vuosille 2026–2027 maan elpymisen ja jälleenrakentamisen tukemiseen.
Juuri tässä Bogdanos näkee räikeän ristiriidan.
Hänen mukaansa Bryssel pitää Mladićiin liittyvää kunnioitusta osoituksena eurooppalaisten arvojen vastaisesta toiminnasta, mutta suhtautuu käytännöllisesti mieheen, joka johti jihadistista järjestöä ennen nousuaan Syyrian johtoon.
Bogdanos kirjoittaa, ettei kyse hänen mielestään ole enää diplomatiasta vaan ”täydellisestä ideologisesta antautumisesta”.
Vertaus on tarkoituksellisen provosoiva, eikä Mladićin ja al-Sharaan historiaa voi rinnastaa suoraviivaisesti. Mladić on kansainvälisessä oikeusprosessissa tuomittu kansanmurhasta ja sotarikoksista. Al-Sharaan menneisyys puolestaan liittyy jihadistisiin järjestöihin, mutta hänestä on vallanvaihdoksen jälkeen tullut Syyrian kansainvälisesti kohdattu valtionjohtaja.
Juuri tämä tekee tapauksesta kiinnostavan.
Kansainvälisessä politiikassa eilisen vihollisesta voi tulla huomisen neuvottelukumppani. Valtiot ja kansainväliset järjestöt ovat kautta historian tehneet yhteistyötä sellaisten hallitsijoiden kanssa, joiden tausta tai toiminta on ollut niiden julistamien arvojen kanssa ristiriidassa.
EU kuitenkin perustelee ulkopolitiikkaansa poikkeuksellisen usein juuri arvoilla, demokratialla, oikeusvaltiolla ja ihmisoikeuksilla. Silloin myös vaatimukset johdonmukaisuudesta kasvavat.
Bogdanos nostaa esiin myös Bosnian sodan vähemmän yksinkertaisen puolen. Bosniassa taisteli ulkomaisia islamistisia vapaaehtoisia ja mujahideeneja Bosnian hallituksen joukkojen rinnalla. Kirjoittaja käyttää tätä taustaa argumentoidakseen, ettei Bosnian sotaa pitäisi kuvata pelkästään yksinkertaisena vastakkainasetteluna serbien ja heidän uhriensa välillä.
Tämä ei poista Mladićin vastuuta niistä rikoksista, joista hänet tuomittiin. Se kuitenkin muistuttaa siitä, että 1990-luvun Balkanin sotien poliittinen ja uskonnollinen todellisuus oli monimutkaisempi kuin myöhempi mustavalkoinen muistikuva helposti antaa ymmärtää.
Bogdanosin varsinainen syytös kohdistuukin lopulta EU:hun.
Hänen mukaansa unionin suhtautuminen riippuu liian usein siitä, kuka kulloinkin sopii Brysselin poliittisiin tavoitteisiin. Hän tiivistää kritiikkinsä kärjekkäästi väitteeseen, jonka mukaan radikaalin islamin lipun alla taistellut voi puvun päälle puettuaan saada Brysseliltä ”šekin”, samalla kun Euroopan omiin sotiin liittyviä henkilöitä tuomitaan vielä vuosikymmenten jälkeen.
Sanavalinta on poleeminen, mutta sen taustalla oleva kysymys on perusteltu.
Jos Euroopan unionin ulkopolitiikan perustaksi ilmoitetaan yhteiset eurooppalaiset arvot, pitäisi niiden merkityksen säilyä myös silloin, kun niiden noudattaminen on poliittisesti hankalaa.
Muuten vaarana on, että arvopolitiikasta tulee käytännössä vain valtapolitiikkaa moraalisella sanastolla verhottuna.
Kokeile ensimmäinen kuukausi 1 € – sen jälkeen 3 €/kk.
Piditkö lukemastasi? Arvostaisimme, jos jakaisit artikkelin eteenpäin.
