Suomalaisen viihteen tila?

Mainos

Lue ilman mainoksia – VS Premium+ 9,90 €/kk.

Mainos päättyy

Onko olemassa enää nuorisokulttuuria?

Minun nuoruudessani 80 – luvulla Hittimittari ja Suosikkilehti kertoivat mitä biisejä tuli kuunnella.

Hittimittarista sitten juteltiin koulunpihalla ja ne joilla oli se puhutuin levy olivat koulun kovempia tyyppejä.

Musaa oli vaikeampi ja kalliimpi hankkia kuin nyt ja elokuvia- ja tv – sarjoja ei nähnyt ihan nappia painamalla.

Ritari Ässää joutui odottamaan viikon ja Maikkarin maanantai – illan elokuvia odoteltiin kovasti.

Ja sitten kun tuli joku Kummisetä, niin ne olivat isoja tapahtumia joista puhuttiin kylillä parikin päivää.

Kirjatkin piti lukea eikä kuunnella vaikka äänikirjoja oli jo tuohon aikaan.

Tosin ne olivat lähinnä sokeille tarkoitettuja äänikasetteja.

Tietysti aika kultaa muistot ja keski – iän rankemmalla kaarteella sitä hakee merkityksellisyyttä elämälleen.

Usein sitä haetaan nostalgiasta.

Nostalgia kuitenkin tarkoittaa sitä, että haetaan samaa tunnetta viihteestä kuin mikä aikanaan oli merkityksellistä nuoruudessa.

Onko nykyinen viihde merkityksellistä ja sitooko nykyinen nuoriso itsensä tähän aikaan tietyillä kappaleilla tai elokuvilla?

Mikä kirja yhdistää lukevan nuorison?

Pystyykö nykynuoriso antamaan tv – sarjan jaksolle arvoa kun koko kausi tulee kerralla nappia painamalla?

Minusta teknologia ja etenkin suoratoistopalvelut on tehnyt sen, että kaikki on nykyään yhtä sekavaa sillisalaattia.

Nuoret ihmiset eivät saa otetta musiikkiin, kirjallisuuteen tai elokuviin kun kaikki tehty tulee helposti ja siihen käytännössä kummemmin panostamatta.

Mennään sekavassa viihdesotkussa eikä ehditä pysähtyä ja oikeasti miettiä sitä, että miksi tämä kappale puhuttaa minua.

Isolla kädellä tässä on isona huolena se, että tulevat sukupolvet on helposti hallittavaa massaa joka juoksee holtittomasti sinne ja tänne eikä pysähdy miettimään sitä mitä ympärillä tapahtuu.

Tai mikä minulle olisi hyväksi tai merkityksellistä.

Ihan yleisesti ottaen, niin maailma on kaaoksessa ja käytännössä kuin kaatopaikka yksinkertaisesti sen takia, että kaikessa on luotu suuria yksiköitä ja näin se valta on keskittynyt harvojen käsiin.

Myöskin media on keskittynyt muutamalla toimijalle ja niinpä päivänselvä huijaus kuten koronakusetus on helppo myydä kansalle.

Kun kaikki keskittyy, niin tuotanto tasapäistyy ja ei enää edes yritetä tehdä uutta tai vallankumuoksellista vaan myydään keskinkertaisuutta suurille massoille.

Myöskään viihde tai kulttuuri ei ole voinut välttyä tältä kehitykseltä.

Meillä ei ole viihteessä uutta Spedeä tai musiikin puolella uutta Epeä, on vain suurille yrityksille palkattua keskijohtoa jota ei kiinnosta mikään muu kuin oma ura tai palkka.

Ennen niin suuri ja mahtava Saturday Night Live joka loi suuria megastaroja kuten Eddie Murphyn, Wille Ferelin, Mike Myersin jne…on nykyään paikka jonne keskinkertaiset koomikot menevät lopettamaan uransa.

Miksei huumori ole enää hauskaa?

Huumorin ja komedian piti ennen haastaa ihmiset ja saada heidät ajattelemaan asioita eri perspektiivissä huumorin keinoin.

Mainos

Lue ilman mainoksia – VS Premium+ 9,90 €/kk.

Mainos päättyy

Nykyään yksikään koomikko ei halua suututtaa yleisöä tai käytännössä yhtä hullua fanaattikkoa joka on päättänyt loukkaantua Twitterissä kaikessa mikä häntä ei miellytä.

Ennen koomikot eivät pelänneet suututtaa yleisöä ja nyt kun he pelkäävät niin heillä ei ole yleisöä.

Sitten kun tulee uusi ja nuori raikas toimija kuten Justimus, niin keskittynyt valtamedia ottaa sen hoteisiinsa ja muuttaa rohkeat nuoret tuottamaan keskinkertaista tuubaa, joka ei suututa ketään ja mistä kenellekään ei tule paha mieli.

Tietenkään kaikki ei ole paskaa ja puhuttelevia biisejä tehdään sekä on koomikoita jotka uskaltavat haastaa ihmiset.

Myöskin kirjallisuudesta löytyy teoksia joiden kirjoittajat eivät pelkää sanoa mitä he näkevät, kuulevat ja ajatettelevat.

Elokuvissa, tv – sarjoissa ja peleissä on sen sijaan varovaisempi ote koska biisi tai kirja on suhteellisen helppo tehdä ja parhaimmillaan siihen tarvitaan vain yksi ihminen tekemään se teos.

Elokuvat ovat kalliita ja sen takia siellä ollaan varovaisempia haastavempien aiheiden kannalta.

Yleisesti ottaen kyse on pelkuruudesta ja ei oikein uskalleta tehdä mitään haastavaa vaan pelataan varman päälle.

Tällöin tehdään keskinkertaista paskaa joka ei puhuttele ketään.

Ja siitäkin rangaistaan.

Rangaistus on se, että yleisö on kadonnut ja internet on tehnyt sen, että itseä kiinnostava materiaali haetaan netistä.

Enää ei katsota uusia Saturday Night Liven jaksoja vaan etsitään ne vanhat joissa oli särmää.

Nuoriso nauraa nykyään Tankki Täyteen ohjelmalle mieluummin kuin Putouksen uusille kausille.

Uudet räppärit eivät saa yleisöä kun nuoriso kuuntelee NWA:ta ja Raptoria.

Ja niinpä viihteessä kuten yhteiskunnassa ylipäätään on iso kirosana ja varsinkin valtaapitävien keskuudessa: polarisoituminen.

Polarisoituminen eli pirstoutuminen tarkoittaa sitä, että enää ei ole yhtä kymmenen ihmisen ryhmää vaan 5 kahden ihmisen ryhmää.

Tietenkään tämä ei kaikille sovi että ihmiset etsivät itselleen sopivaa seuraa tai materiaalia pienistä ryhmistä jossa olo on kotoisa.

Joillekin sopisi hyvin, että viihdeohjelma keräisi miljoona katsojaa ja että sen näyttelijät tunnistettaisiin kadulla.

Näin enää aniharvoin tapahtuu.

Minusta polarisoituminen eli se, että maailma pirstaloituu ja yhä useammat ihmiset etsivät itseään mieluummin pienien kuin isojen ryhmien kautta ei ole huono asia.

Viihteen ja kulttuurin kannalta se voi olla hyvinkin merkitysellinen asia.

Nirvana teki omannäköistään musiikkia ja esiintyi kuten huvitti ja ajan kanssa sen pienestä sekä fanaattisesta faniyleisöstä kasvoi miljoonayleisö.

Apulanta teki saman Suomessa eli pienen piirin punkbändi muuttui ajan kanssa stadion bändiksi jonka biisit ovat nykyisin valtavirtaa.

Koko punk aalto syntyi autotalleissa ja siitä, että soitettiin pienille yleisöille ja homma lähti kehittymään yksinkertaisen sloganin kautta: do it yourself.

Yleensä se joka muuttaa totaallisesti pelinsäännöt ja uudistaa genren kuin genren, niin se yleensä tulee ulkopuolelta.

Ulkopuolinen toimija kuten bändi voi tehdä mitä huvittaa ja oikeasti kaivaa sielunsa pohjasta sen minkä kokee merkityselliseksi.

Hänen ei tarvitse välittää ulkopuolisista näkemyksistä, jotka yleensä laimentavat tässä tapauksessa esitystä ja sanomaa.

Nykyiset artistit eivät ilmaise itseään musiikillisesti vaan he myyvät itsensä ensin jollekin formaatille kuten Idolsille tai Voice of Finlandille.

Sen jälkeen otetaan yhteys markkinointifirmaan joka hankkii heille kondomifirman sponssin, sitten hupailllaan vähän jossain realityssä ja vasta julkkkisbileiden jälkeen mennään studioon jos jaksetaan.

Ja yleisö kuulee biiseissä ja esiintymisessä sen, että musa, esiintyminen tai kuuntelijat eivät merkkaa e yhtään mitään vaan se hillo ja egon nosto, sekä se että saa vähän fanin kannikkaa on se juttu.

Esimerkiksi räppärit ovat nykyään menettäneet yhteyden siihen mitä räppi ylipäätään on.

Räpin ydinolemus on se, että kadun ihmiset purkavat musiikin keinoin sen miten järjestelmä sortaa heitä.

Näin räppi syntyi: poliisi mukiloi aiheetta räppärin, se vitutti räppäriä ja räppäri teki siitä biisin ja sitten poliisia alkoi vituttamaan kun kuuli räppärin biisin.

Siksi nuoriso kuuntelee yhä NWA:ta.

Koronakusetuksen aikaan syntyi valtava määrä räppäreitä, jotka kertoivat mitä näkivät ja tunsivat.

Ja tietenkin heidät yritettiin hiljentää ja vaientaa, mikä on aina hyvän kulttuurintekijän merkki.

Ja tietenkään siinä ei onnistuttu ja tässä tapauksessa kiitos Tokentubenin.

He eivät myyneet sieluaan urasta ja se näkyy sekä kuuluu heidän musiikissaan.

Valtamedia menettää koko ajan yleisöään ja se menee koko ajan pienempiin paikkoihin etsimään sitä mikä antaa heille enemmän merkitystä.

Ja nyt tätä kehitystä tulee jatkaa ja kannustaa.

Pitää oikeasti miettiä mitä haluaa ruokkia ja mitä ei.

Itse kävin katsomassa Kohtalon Maljan eli suomalaisen indie – elokuvan ja linkitin siitä tietoja somen kautta.

Jos Suomessa halutaan joskus nähdä omia Indiana Jonesia, niin silloin on järkevämpää käydä katsomassa Kohtalon malja kuin joku Luokkakokous 7.

Ihan sama vaikkapa kauhussa: jos haluat että Suomessa tehdään omaa kauhua joka voi joskus jopa haastaa Hollywoodin, niin nyt kannattaa tukea heitä jotka tekevät omasta selkänahastaan omia tuotantojaan.

Rennykin teki Jäätävän Poltteen käytännssä Suomen elokuva – alan ulkopuolelta ja siitä hänen kansainvälinen uransa sitten lähti.

Nyt viihteessä kannattaa etsiä riippumattomia tekijöitä niin musiikissa, elokuvissa kuin kirjallisuudessakin.

Heillä on vielä visio ja näkemystä sekä selkärankaa seistä visionsa ja näkemyksensä takana.

Ennen kaikkea siellä on omaperäisyyttä ja sielua.

Yleisön pitää vain löytää heidät ja yleisön olisi myös hyvä etsiä heitä eikä ottaa vain sitä mikä annetaan ja koitettaan myydä uutena ja vallankumouksellisena.

Vaikka Saako olla huolissaan ohjelman juontaja sanoo, että se on vallankumouksellista Suomen televisiossa kun joku vieras nousee tuolille ja laittaa kirjansa päänsä päälle…niin se ei oikeasti sitä ole.

Oikeasti se on säälittävää.

Tässä voisi vielä puhua siitä, että taitelijat eivät enää elä kun suoratoistopalvelut ryöstävät heidän tekemänsä työn hedelmät, jätetään se nyt kuitenkin toiseen kertaan.

Suomalainen kulttuuri ja viihde ei koskaan kuole, koska on aina tekijöitä jotka laittavat tekemisensä ja teoksensa kaiken muun edelle.

Heitä pitää tukea ja kannustaa varsinkin näinä aikoina kun ihmiset koitetaan tasapäistää ja kaiken haastavan sanomisesta koitetaan tehdä rikollista.

Se, että räppäri laulaa siitä mitä tässä yhteiskunnassa tapahtuu, niin se ei ole pelkkää esitystä tai kulttuuria.

Se on yksi tapa ilmaista sananvapauttaan ja sananvapaus on näinä päivinä uhattuna.

Ja joskus jonkun on myöskin sanottava se mitä suuri massa ei ehkä halua kuulla.

Ja jonka on kuulta, luettava tai nähtävä se siitä huolimatta.