Pääkirjoitus 20.5.2026: Suomalaisen medialukutaidon suuri harha
Suomalaiset pitävät itseään medialukutaitoisina, mutta somessa tuhannet kommentoivat ja jakavat “uutisia” lukematta edes itse juttua. Mitä se kertoo meistä?
Mainos. Artikkeli jatkuu alla.
Lue ilman mainoksia – VS Premium+ 9,90 €/kk.
Nykyinen keskustelu valeuutisista on täynnä outoa ristiriitaa. Samaan aikaan kun suomalaisia pidetään yhtenä maailman medialukutaitoisimmista kansoista, sosiaalinen media täyttyy julkaisuista, joita kommentoidaan ja tykätään kuin oikeita uutisia, vaikka niiden lähteet ovat ilmiselvästi hämäriä.
Facebookissa “100% Finland Magazine”, “Jari Virtanen – Uutiset”, ”Mikko Virtanen uutiset”, ”Päivän piristys” ja muut vastaavat sivut keräävät tuhansia seuraajia ja reaktioita iltapäivälehtien somejakokuvia muistuttavilla kuvituksilla. Niiden julkaisuja kommentoidaan vakavasti ja niiden otsikoita leviämistä edistetään ilman pienintäkään yritystä arvioida, mikä sivusto oikeastaan on.
Silti samaan aikaan Suomessa on muodostunut kulttuuri, jossa pienet, riippumattomat ja journalistisin standardein toimivat uudet mediat, joiden epämääräisyys ei ole lähelläkään edellä mainittuja, voidaan leimata “valemedioiksi” lähes automaattisesti – usein ilman, että kriitikot kykenevät osoittamaan ainuttakaan varsinaista valhetta.
Tässä on jotain perustavanlaatuisesti kieroa.
Mainos. Artikkeli jatkuu alla.
Lue ilman mainoksia – VS Premium+ 9,90 €/kk.
Jos suomalainen todella tunnistaisi valeuutissivustot hyvin, täysin tekaistujen tai hämärätaustaisten somejulkaisujen ei pitäisi saada samanlaista uskottavuutta kuin ne nyt saavat. Jos suomalainen tunnistaa uutiseksi naamioituvan klikkikalastelun, miksi hän silti klikkaa?
Näyttääkin siltä, että suomalaisen mediakriittisyyden suurin ongelma ei ole pelkkä kyvyttömyys tunnistaa valhetta, vaan tapa, jolla uutisen uskottavuus arvioidaan.
Suomalainen arvioi uutista usein enemmän lähettäjän statuksen kuin itse tiedon perusteella.
Jos julkaisija näyttää ulkoisesti uskottavalta, moni ei pysähdy arvioimaan sisältöä lainkaan. Ammattimaiselta näyttävä nimi, logo tai Facebook-sivu riittää luomaan mielikuvan oikeasta uutismediasta, vaikka kyse olisi täysin hämärästä toimijasta.
Tästä syystä täysin tuntemattomat Facebook-sivut voivat menestyä, kunhan ne jäljittelevät uutismedian estetiikkaa riittävän hyvin. Samaan aikaan oikeasti journalismia yrittävät toimijat voidaan torjua pelkästään siksi, etteivät ne kuulu valmiiksi ”hyväksyttyjen” toimijoiden joukkoon.
Kyse ei siis välttämättä ole korkeasta medialukutaidosta, vaan vahvasta auktoriteettiuskoisuudesta.
Ilmiö näkyy erityisen selvästi sosiaalisessa mediassa. Facebookin algoritmit suosivat tunteita herättävää sisältöä, eivät journalistista laatua. Kun julkaisu herättää vihaa, pelkoa tai vahingoniloa, ihmiset reagoivat siihen nopeasti. Eivätkä ihmiset useinkaan tarkista lähdettä ennen reagointia. Moni ei edes avaa itse artikkelia.
Tätä ilmiötä kuvaa hyvin myös käytännön esimerkki Verkkosanomista. Eräs artikkelimme keräsi yhdessä somekanavassa noin 200 000 näyttökertaa, mutta itse verkkosivulle saakka jutun päätyi kyseisestä lähteestä lukemaan karkeasti noin 2 000 ihmistä. Käytännössä siis noin 99 prosenttia ihmisistä reagoi, kommentoi, peukutti tai riiteli lukematta itse artikkelia lainkaan.
Mitä tämä kertoo suomalaisesta “medialukutaidosta”?
Ainakin sen, että suuri osa uutisiin liittyvästä keskustelusta ei enää perustu sisältöön vaan mielikuviin, otsikoihin ja tunneärsykkeisiin. Keskustelua käydään usein siitä, mitä ihmiset kuvittelevat jutun sisältävän – eivät siitä, mitä siinä oikeasti sanotaan.
Näin valeuutissivustot menestyvät.
Ne eivät menesty siksi, että suomalaiset olisivat erityisen tyhmiä, vaan siksi, että sosiaalinen media ruokkii impulsiivista käyttäytymistä ja pinnallista tiedonkäsittelyä. Ihminen oppii tunnistamaan brändejä, ei analysoimaan sisältöä. Ja juuri tätä hyväksi käyttävät sekä huijaussivustot että valtamediat, joilla on valta syöttää otsikoiden totuudet massojen muistiin.
Mutta vielä huolestuttavampaa on se, että “valeuutinen”-syytöksestä on tullut poliittinen ase.
Sanaa ei enää käytetä ensisijaisesti kuvaamaan valheellista sisältöä. Sitä käytetään leimaamaan epämiellyttäviä näkökulmia, ei-toivottuja painotuksia tai valtavirrasta poikkeavia tulkintoja. Tämä näkyy erityisesti silloin, kun uusi media käsittelee aiheita tai näkökulmia, joita suuret mediatalot käsittelevät varovaisemmin tai yksipuolisemmin.
Tällöin itse sisältö jää sivurooliin. Ratkaisevaksi muodostuu kysymys siitä, kuka puhuu.
Ironista kyllä, juuri tämä ilmiö tekee aidosti valheellisen sisällön tunnistamisesta entistä vaikeampaa. Kun kaikkea epäilyttävää kutsutaan valeuutiseksi, koko käsite menettää merkityksensä. Lopulta samalla sanalla viitataan sekä täysin tekaistuihin huijaussivuihin että journalistisiin julkaisuihin, joiden näkökulma vain ärsyttää jotakuta.
Se palvelee huonosti totuutta.
Sama ilmiö näkyy myös tavassa, jolla julkista keskustelua käydään Suomessa.
Siinä missä ”valeuutinen”-leimalla voidaan sivuuttaa epämiellyttävä media, myös yksittäisiä ihmisiä leimataan nopeasti “putinisteiksi”, “Venäjä-mielisiksi” tai propagandan levittäjiksi, jos heidän näkemyksensä poikkeavat vallitsevasta linjasta.
Tällöin keskustelussa ei enää arvioida itse argumenttia vaan sen esittäjää. Kyse ei ole enää tiedon punnitsemisesta vaan sosiaalisesta luokittelusta. Vaikutus on sama kuin valeuutisleimassa: epäilyttäväksi määriteltyä henkilöä tai mediaa ei tarvitse enää kohdata sisällön tasolla.
Aidossa medialukutaidossa ei pitäisi olla kyse siitä, että opetellaan luottamaan oikeisiin logoihin ja epäilemään vääriä. Sen pitäisi tarkoittaa kykyä arvioida väitteitä, lähteitä, argumentteja, motiiveja ja todellisuussuhdetta riippumatta siitä, kuka puhuu.
Muuten päädymme tilanteeseen, jossa ihmiset jakavat kritiikittä “Jari Virtasen uutisia” Facebookissa mutta pitävät automaattisesti epäilyttävänä kaikkea sellaista journalismia, joka ei tule tutun instituution sisältä.
Silloin uskottavuutta ei arvioida sisällön vaan mielikuvien perusteella.
Lue myös:
Piditkö lukemastasi? Arvostaisimme, jos jakaisit artikkelin eteenpäin.
Verkkosanomien sovellus on saatavilla mobiililaitteille:
Lataa sovellus
Kirjoittanut
Lue seuraavaksi
Pääkirjoitus20.5.2026Pääkirjoitus 20.5.2026: Suomalaisen medialukutaidon suuri harha
Ulkomaat19.5.2026“Venäläistä propagandaa” – kunnes USA myönsi biolaboratoriot
Ulkomaat18.5.2026Tilintarkastajat: EU:n miljardielvytyksen rahankäyttöä ei pystytä seuraamaan
VS Premium17.5.2026EU:n vihreän siirtymän lempilapsi oli kupla – Northvolt-kirja paljastaa petosepäilyt
Vastaus on yksinkertainen: Mikäli uutisoit Suomen ja/tai EU:n virallista narratiivia vastaan niin tuotat valeuutisia. Ja tottakai jos uutisoit Venäjästä positiiviseen sävyyn olet Venäjän kätyri.
Mutta juuri tässä piileekin se hienous jolla pienmedia voi erottua valtamediasta. Se että uutisoi kaikesta siitä mitä tapahtuu ja joka saa ihmisten silmät aukeamaan. Uutisoi niin rajusti ja raadollisesti siitä mitä oikeast tapahtuu niin se ravistelee kansaa.
Esim. koska viimeksi on uutisoitu siitä miten Nestle varastaa ihmisten pohjavedet ja myy ne kalliilla pullo/pussivetenä heille takaisin? Milloin viimeksi on uutisoitu siitä miten öljy yhtiöt polttavat öljyesiintymien kaasut ”gas flare” torneissa pohjois-afrikassa? Sadat neliökilometrit ovat mustina kun seassa on luonnollisesti öljyä. Ja hiilidioksidipäästöt ovat suuremmat kuin koko EU:n liikennepäästöt vuorokaudessa.
Koska viimeksi on uutisoitu että USA:n hyökkäys Iraniin ei ole jäänyt rankaisematta. Vaan Iran on ohjuksilla vastannut 288:an (vai oliko se 228) USA:n tukikohtaan napurimaissaan, jotka ovat antaneet perustaa USA:n tukikohtia mailleen.
Milloin viimeksi uutisoitiin että Libyan Gaddafi piti syöstä vallasta koska halusi perustaa Kulta-Dinarin, maksaa Afrikan valtioiden velat pois ja toimittaa vettä 4m halkaisilataan olevilla putkilla Saharaan ja valtioihin joilla on vedestä pulaa (projekti Great Man made River).
Milloin viimeksi Suomessa on uutisoitu EU:n päätöksistä ja varsinkin, aloitteista, yksityisen kansalaisen oikeuksien rajoittamissesta? Suomessa on vallalla käytäntö jossa kerrotaan tehdyistä päätöksistä. Kun esim. Saksassa kerrotan kansalle kaksi vuotta aikaisemmin, mitä aiotaan päättää. Ei ihme että saksalaiset ovat suomalaisia onnellisempia.
Ikävä kyllä MV-lehti on se media joka tuo kuonaa esille. Mutta sekin tekee sitä pintapuoliesti. Pitäisi mennä paljon paljon syvemmälle että Suomen kansa heräisi.
Onneksi siihen on mahdollisuuksia.
positv oli hyvä. Ilkka Tiainen kiitettävä… kai… se, että kiristettiinkö, uhkailtiinko, ostettiinko ilkka, en tiedä. juha korhonenko myyrä, en tiedä. korhosen myötä positv pelkkää paskkaa samuel joku y.m toimittelija.huh.