EU:lta Ukrainalle jälleen kolme miljardia euroa – rahat drooneihin ja ohjuksiin
EU jatkaa Ukrainan aseistamisen rahoittamista kasvavista talouspaineista huolimatta, vaikka Ukrainan sotilaallinen voitto ei näytä millään tavalla realistiselta.
Euroopan unioni aikoo myöntää Ukrainalle kolme miljardia euroa lisää sotilaallista tukea droonien ja ohjusten hankintaan. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi uudesta rahoituksesta keskusteltuaan puhelimitse Euroopan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin kanssa.
Ranskalaisen Le Parisien -lehden mukaan Zelenskyi ilmoitti, että lisärahoituksen on määrä saapua Ukrainaan vielä kuluvan viikon aikana.
Von der Leyen vahvisti EU:n valmistelevan uutta tukierää, jonka tarkoituksena on erityisesti Ukrainan ilmapuolustuksen vahvistaminen. Komission puheenjohtaja ei kuitenkaan julkisessa lausunnossaan yksilöinyt rahoituksen määrää. Kolmen miljardin euron summan ilmoitti Zelenskyi.
Ukrainan presidentti perusteli lisärahoituksen tarvetta Venäjän jatkuvilla ilmaiskuilla, joiden kohteena on ollut erityisesti maan energiainfrastruktuuri.
Uusi tukierä seuraa vain päiviä aikaisemmin tehtyä miljardiluokan maksua.
Euroopan komissio siirsi Ukrainalle 7. lokakuuta yhteensä 1,24 miljardia euroa, jotka on tarkoitettu ukrainalaisvalmisteisten droonien, ampumatarvikkeiden ja ohjusten hankintaan.
Mikäli nyt ilmoitettu kolmen miljardin euron lisärahoitus toteutuu, EU:n Ukrainalle näiden kahden tukierän kautta osoittama rahoitus nousee yhteensä noin 4,24 miljardiin euroon.
Uudet miljardit ovat tulossa tilanteessa, jossa Ukrainan tukemisen rahoittaminen aiheuttaa Euroopan unionissa yhä suurempia talouspoliittisia kysymyksiä.
Useat jäsenmaat joutuvat sopeuttamaan julkista talouttaan, mutta samanaikaisesti Ukrainaa priorisoidaan omien kansojen tarpeiden edelle. EU:ssa keskustellaan edelleen myös jäädytettyjen venäläisvarojen mahdollisesta hyödyntämisestä Ukrainan rahoittamiseen.
Ukrainan pitkän aikavälin rahoitustarpeet ovat esillä myös tällä viikolla järjestettävässä Eurooppa-neuvoston kokouksessa, jossa jäsenmaiden johtajien on määrä käsitellä unionin tulevaa tukea Kiovalle.
Brysselissä Ukrainan sotilaallisen tukemisen jatkamista pidetään edelleen keskeisenä tavoitteena jäsenmaiden kasvavista talouspaineista huolimatta, vaikka Ukrainan sotilaallinen voitto ei näytä millään tavalla realistiselta.
Lue myös:
Kuvituskuva: © European Union, 2026 (CC BY 4.0)
Avaa artikkelin lisäsisältö ja lähdeaineisto tilaamalla VS Premium.

