Iranin sota kasvattanut EU:n energialaskua jo 100 miljardilla eurolla
EU on maksanut tänä vuonna energiasta 100 miljardia euroa ylimääräistä saamatta vastineeksi yhtään enempää öljyä tai kaasua.
Yhdysvaltojen ja Iranin välinen sota on kasvattanut Euroopan unionin fossiilisen energian laskua tänä vuonna jo 100 miljardilla eurolla, kertoo EU:n energiakomissaari Dan Jørgensen.
Jørgensenin mukaan EU on joutunut maksamaan valtavan lisälaskun saamatta vastineeksi yhtään enempää öljyä tai kaasua.
”Olemme tänä vuonna maksaneet energiastamme jo 100 miljardia euroa enemmän saamatta ainuttakaan ylimääräistä molekyyliä kaasua tai öljyä”, Jørgensen sanoi Financial Timesin mukaan Euroopan energiaministerien kokouksessa Dublinissa.
EU-komission mukaan hintojen nousu osoittaa, kuinka riippuvainen Eurooppa on edelleen tuontienergiasta ja maailmanmarkkinoiden hintahäiriöistä.
Erityisen vaikea tilanne on dieselissä ja muissa jalostetuissa öljytuotteissa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhannut dieselin vientikiellolla, mikä on lisännyt painetta jo ennestään korkeisiin hintoihin.
Yhdysvaltain energiaministeri Chris Wright on kuitenkin suhtautunut epäilevästi täydelliseen vientikieltoon. Irlannin energiaministeri Darragh O’Brien kertoi Yhdysvaltain hallinnon edustajien kanssa käymiensä keskustelujen jälkeen, ettei 90 päivän vientikielto vaikuta tällä hetkellä todennäköiseltä.
EU valmistautuu silti korkeiden energiahintojen talveen. Jørgensen on kehottanut jäsenmaita vähentämään kulutusta ja täyttämään kaasuvarastonsa vähintään 80 prosenttiin. Hänen mukaansa mahdollisten valtion tukitoimien pitäisi olla kohdennettuja ja määräaikaisia.
Useat jäsenmaat ovat jo ryhtyneet toimiin hintojen hillitsemiseksi. Espanja aikoo rajoittaa säännellyn kaasutariffin nousun 15 prosenttiin.
Italiassa energiayhtiöitä on puolestaan saatu mukaan vapaaehtoisiin polttoaineiden hintakattoihin. Maa on käyttänyt tänä vuonna noin 2,8 miljardia euroa polttoaineverojen alentamiseen.
Itävalta, Saksa, Espanja ja Puola vaativat lisäksi EU:n laajuista energiayhtiöiden ylisuuriin voittoihin kohdistuvaa veroa.
Lue myös:
Kuvituskuva: © European Union, 2025 (CC BY 4.0)
Kokeile ensimmäinen kuukausi 1 € – sen jälkeen 3 €/kk.

