Ruotsi: äärioikeistolainen ryhmä värvää palkkasotureita
Ukrainassa taistelleet ruotsalaiset ovat perustaneet droonisodankäyntiin erikoistuneen ryhmän, joka värvää sotilaita Afrikkaan ja Aasiaan. Ryhmän taustalla kerrotaan olevan äärioikeistolaisia kytköksiä.
Ukrainan puolella taistelleet ruotsalaiset ovat perustaneet ryhmän, joka palkkaa sotilaita muun muassa Sahelin alueelle Afrikkaan, Ghanan ja Burkina Fason rajaseudulle sekä Aasiaan.
Fjärrstridsgrupp Alfa (Kaukotaisteluryhmä Alfa) -nimeä käyttävän ryhmän taustalla on joukko Ukrainassa palvelleita ruotsalaisia, joilla on kytköksiä äärioikeistolaisiin piireihin, kertoo ruotsalaislehti Proletären.
Alfa on erikoistunut droonisodankäyntiin ja sen toimintaa kuvataan liiketoiminnaksi, mutta kyseessä ei ole virallinen PMC-yhtiö (private military company), jollaiset ovat sotilasalalla toimivia yrityksiä ja huolehtivat esimerkiksi länsimaisten kohteiden turvallisuudesta sotaa käyvissä maissa ja toimivat sotilasasioiden konsultteina.
Ryhmän vaatimuksina internetissä olleissa työpaikkailmoituksissa on ollut ranskan-tai venäjänkielen taito, mutta ryhmän taustalla ovat Ukrainassa taistelleet Ruotsin kansalaiset. Omalla sivullaan Alfa kertoi etsivänsä tiedustelu- ja kohteen tunnistamisspesialisteja Afrikkaan.
Kotivullaan Fjärrstridsgrupp Alfan sanottiin koostuvan ruotsalaisista, länsimaalaisista ja ukrainalaisista drooniohjaajista ja ryhmän olevan siirtämässä toimintaansa Afrikkaan saatuaan taistelukokemusta Ukrainan ja Venäjän välisessä sodassa.
Alfa kertoi toimintansa olevan muun muassa tiedustelu-, suojaus- ja droonintorjuntaa. Afrikkaan värvättäville drooninohjaajille tarjottiin 360 Yhdysvaltain dollarin päiväpalkkaa, ja työtä 60 päivän vuoroissa, joita seuraa 60 päivää vapaata.
Proletären-lehti tiettävästi sai vihjeen Fjärrstridsgrupp Alfa- ryhmän toiminnasta ranskalaiselta toimittajalta syyskuussa 2026.
Lehden kiinnitettyä median huomion Alfaan, ryhmä on poistanut Instagram-tilinsä ja muuttanut kotisivuaan.
Ukrainan ja Venäjän välinen sota on levinnyt myös maiden ulkopuolelle. Iskuja on tehty Itämerellä ja Ukraina sekä Venäjä kilpailevat luonnonvararikkaiden Afrikan maiden suosiosta. Ukrainan asevoimien epäillään tukeneen afrikkalaisia taistelussa Venäjän tukemia joukkoja vastaan.Tällä hetkellä ei ole tiedossa, onko Fjärrstridsgrupp Alfan toiminnassa mukana suomalaisia.
Vuonna 2025 Ukrainan joukoissa taistellut suomalainen vangittiin Alfan toiminta-alueekseen kutsumassa Burkina Fasossa. Mies oli tullut maahan etsimään työtä palkkasotilaana. Burkina Faso luovutti suomalaisen Venäjälle tuomittavaksi rikoksista Venäjää vastaan.
Avaa artikkelin lisäsisältö ja lähdeaineisto tilaamalla VS Premium.
Esa Paloniemi
Esa Paloniemi (s. 1971 Ruotsi) on poliittisesti, uskonnollisesti ja aatteellisesti sitoutumaton monialadiletantti ja indiekirjailija.

