Pääkirjoitus 3.10.2026: Kun saippuaooppera loppuu, alkaa toimitustyö – STT:n kriisi on myös mahdollisuus
STT on tarjonnut maakuntamedialle saippuaoopperan, jonka välissä myydään mainoksia. Sen katoaminen pakottaa kysymään, mitä varten toimitukset ovat olemassa.
Suomen Tietotoimisto STT:n mahdollinen loppuminen on saanut suomalaisen mediaväen lähes hautajaistunnelmiin.
Journalistiliitto kutsuu STT:n mahdollista alasajoa ”järkyttäväksi uutiseksi”. Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry puolestaan puhuu huoltovarmuudesta ja siitä, että demokratia tarvitsee yhteisen tietopohjan.
Me emme oikein ymmärrä itkua ja porua.
STT ilmoitti tällä viikolla suunnittelevansa merkittävää uudelleenjärjestelyä, joka voi johtaa sen nykymuotoisen uutis- ja kuvatoimistotoiminnan päättymiseen. Yhtiön mukaan liiketoiminta on ollut pitkään tappiollista.
Tilanne on tietenkin vakava STT:n työntekijöille. Mahdolliset työpaikkojen menetykset ovat todellisia ihmisiä koskeva asia, eikä niitä ole syytä vähätellä.
Journalismin tulevaisuuden kannalta STT:n vaikeuksista voi kuitenkin tehdä aivan toisenlaisen johtopäätöksen kuin suomalaisessa mediakeskustelussa nyt tehdään.
Entä jos kyseessä ei olekaan journalismin katastrofi vaan mahdollisuus?
Suomalaisen median pitkäaikainen ongelma ei ole ollut uutisten puute. Ongelmana on pikemminkin ollut se, kuinka usein eri medioiden uutistarjonta muistuttaa toisiaan.
Sama uutinen ilmestyy aamupäivän aikana lukemattomien lehtien verkkosivuille. Otsikkoa muutetaan hieman, kuva vaihtuu ja ympärillä pyörivät eri mainokset. Lukijan näkökulmasta tarjolla saattaa olla kymmeniä medioita, mutta vain muutama aidosti erilainen toimituksellinen valinta.
Maakuntamedioille STT:n uutisvirta on pahimmillaan merkinnyt vähän samaa kuin saippuaooppera kaupalliselle televisiolle: riittävän kiinnostavaa sisältöä, jonka lomassa voidaan myydä yleisölle mainoksia.
Kärjistys on tarkoituksellinen, mutta kysymys on aiheellinen. Jos lehden keskeinen tuote lukijalle on sama uutinen, jonka kymmenet muutkin lehdet julkaisevat, mikä on kyseisen toimituksen journalistinen lisäarvo? Pelkkä oman ilmoitusmyynnin kääriminen muualla tuotetun uutisvirran ympärille ei vielä tee mediasta journalistisesti omaleimaista.
Tämä ei tietenkään ole yksin STT:n syytä. STT on myynyt tuotetta, jolle suomalaiset mediatalot ovat nähneet tarpeen ja josta ne ovat olleet valmiita maksamaan.
Kysymys kuuluukin ennemmin mediataloille: mitä varten lehdellä on toimitus?
Toimituksen tehtävä ei voi olla vain valmiin uutisvirran vastaanottaminen, julkaiseminen ja täydentäminen silloin, kun jotakin kiinnostavaa sattuu kohdalle. Journalismin pitäisi tarkoittaa myös sitä, että toimitus itse etsii aiheensa, seuraa lähteitä, tekee havaintoja, kysyy kysymyksiä ja päättää, mikä sen lukijoille on olennaista.
Jos STT:n uutispalvelu katoaa, osa toimituksista joutuu väistämättä tekemään enemmän tätä työtä itse.
Se ei kuulosta journalismin kuolemalta. Se kuulostaa journalismilta.
Samalla suomalainen uutiskenttä voisi jopa monipuolistua.
Yksi toimitus seuraisi aiheita, jotka toinen ohittaa. Yksi löytäisi ulkomaisesta lähteestä uutisen, jota muut eivät huomaa. Toinen tekisi paikallisen jutun, jolla ei olisi koskaan ollut sijaa valtakunnallisessa uutisvirrassa. Kolmas tulkitsisi saman tapahtuman merkityksen kokonaan toisesta näkökulmasta.
Juuri tällaisten valintojen pitäisi erottaa mediat toisistaan. Tämä erottaa myös Verkkosanomat muista.
Nyt STT:n puolustukseksi on nostettu myös ajatus yhteisestä tietopohjasta. Viesti ry:n mukaan demokratia ja yhteiskunnan koheesio edellyttävät, että kansalaisilla on pääpiirteissään yhteinen käsitys todellisuudesta.
Meistä juuri tähän ajatukseen on syytä suhtautua erityisen varovaisesti.
Demokratia tarvitsee yhteisiä tosiasioita. Se ei tarvitse yhtä yhteistä tulkintaa todellisuudesta.
Ajatus siitä, että Helsingistä Lappiin ja suurista kaupungeista maakuntiin kansalaisille pitäisi välittää samat uutiset samoista aiheista ja pääosin samoista näkökulmista, ei ole journalismin ihannetila. Päinvastoin juuri tällainen rakenne tekee julkisesta keskustelusta haavoittuvan yksipuolisuudelle.
Suomalaiset ovat aivan liian pitkään saaneet lukea samoja uutisia samoista aiheista lähes samoista näkökulmista. Kun sama tulkinta toistuu riittävän monessa mediassa, syntyy helposti vaikutelma, ettei kyse enää ole yhdestä journalistisesta näkökulmasta vaan itse todellisuudesta.
Sellaista todellisuutta ei ole olemassa.
Samoista tosiasioista voidaan esittää erilaisia, hyvin perusteltuja tulkintoja. Samasta tapahtumasta voidaan kysyä täysin erilaisia kysymyksiä. Yksi toimitus voi pitää olennaisena asiaa, jonka toinen jättää kokonaan mainitsematta. Juuri siksi tarvitsemme toisistaan riippumattomia toimituksia emmekä yhtä kaikkialle monistuvaa uutisvirtaa.
Vielä vaarallisempaa on, jos kansalaiset totutetaan ajattelemaan, että yksi näkökulma edustaa neutraalia totuutta ja siitä poikkeava näkökulma on jo lähtökohtaisesti epäilyttävä, väärä tai propagandaa.
Demokraattisen yhteiskunnan pitäisi opettaa täsmälleen päinvastaiseen.
Kansalaisen pitäisi osata lukea samasta asiasta erilaisia näkemyksiä, erottaa tosiasiat tulkinnoista, arvioida lähteitä ja muodostaa niiden perusteella oma käsityksensä. Median tehtävä ei ole vapauttaa ihmistä tästä vastuusta tarjoamalla hänelle yhtä valmiiksi pureskeltua todellisuutta.
Jos STT:n mahdollinen poistuminen pakottaisi suomalaisen median ja samalla sen yleisön tähän suuntaan, seurauksena ei välttämättä olisi yhteisen todellisuuden katoaminen.
Saattaisimme viimein joutua hyväksymään sen, ettei yhteiskunnassa koskaan ollutkaan vain yhtä sallittua tapaa tulkita todellisuutta.
Luotettavuuden merkitystä ei toki pidä vähätellä. STT sijoittui tänä vuonna Reputation and Trust Analyticsin tutkimuksessa Suomen luotetuimmaksi uutismediaksi. Se kertoo siitä, että STT on onnistunut rakentamaan itselleen vahvan aseman ja maineen bisneksessä, jonka ytimessä on luotettavuus.
Mutta sekään ei tarkoita, että juuri nykyisen liiketoimintamallin pitäisi säilyä ikuisesti.
Jos palvelulle ei löydy riittävästi maksavia asiakkaita, kysymys on lopulta myös markkinasta. Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) totesi STT:n tilanteen tultua julki, ettei palveluille ole ollut markkinoilla riittävää kysyntää. Hallitus oli valmistellut yhtiölle 1,05 miljoonan euron valtiontukea, jonka valmistelu nyt keskeytettiin.
Median tehtävänä on tarkkailla yhteiskunnan muutosta. Siksi myös median itsensä pitäisi kyetä muuttumaan.
STT:n mahdollinen poistuminen jättäisi suomalaiselle uutismarkkinalle aukon. Mutta aukko markkinassa tarkoittaa myös tilaa uusille toimijoille, uusille yhteistyömalleille ja uudenlaiselle journalismille.
Ehkä joku rakentaa uuden uutistoimiston. Ehkä syntyy useita pienempiä uutispalveluja. Ehkä lehdet alkavat vaihtaa sisältöjä keskenään. Ehkä toimitukset palkkaavat toimittajia tuottamaan enemmän omaa sisältöä.
Todennäköisesti tapahtuu vähän kaikkea tätä.
Silloin suomalaisella lukijalla voisi tulevaisuudessa olla edessään jotakin nykyistä kiinnostavampaa: joukko medioita, jotka eivät enää näytä samalta uutistoimistolta eri logoilla ja eri mainoksilla.
STT:n mahdollinen loppuminen olisi yhden pitkän aikakauden päätepiste, mutta suomalaisen journalismin kuolinpäivä sen ei tarvitse olla.
Se voi olla päivä, jolloin toimitustyön arvo alkaa jälleen nousta.
Piditkö lukemastasi? Arvostaisimme, jos jakaisit artikkelin eteenpäin.
