Kolumni: Kun auto liikuttaa
Jokainen auto kertoo tarinan. Ne kuljettavat meitä ja tunteitamme – muistuttaen, ettei ajaminen ole vain matka, vaan osa elämää.
Jokainen auto miehen elämässä kantaa mukanaan tarinaa – osa on nopeita välähdyksiä, osa pienen elämän mittaisia matkoja. Millä autolla on ketäkin heilaa kuljetettu, millä on tehty elämässä merkittävät matkat tai ajettu muuttokuormat ja millä haettu äiti lapsineen synnytyssairaalasta kotiin.
Oma autotarinani alkoi ylioppilaslahjaksi saadusta Suzuki Swiftistä. Tuosta pienestä ja käytännöllisestä kulkupelistä, vaikka sydän tiesi jo silloin, että auto voi olla niin paljon enemmänkin kuin vain menopeli.
Suzukin jälkeen pihassa on käynyt jos jonkinlaista laitetta: Volkswagen Polo, Volvo S60, Audi A6, Ford Focus, Ford Mondeo ja Mazda 6 ovat kaikki palvelleet aikansa, mutta niiden jälkeen hankitut Peugeotit ja Citroenit ovat olleet todellisia rakkauksia. Yhteensä neljä PSA-konsernin elämäni autoa, jotka ovat opettaneet paljon ajamisen nautinnosta, ilosta ja tunteiden syvyydestä. Pehmeät ja mukavat ajokokemukset veivät mennessään ja jättivät muistoja, jotka yhä lämmittävät sydäntä.
Siinä välissä tuli yksi outo hairahdus: suhteellisen uusi Mitsubishi Outlander PHEV ja ensimmäinen nelivetoni, joka vei melkein uskon koko juttuun; autoilun fiilikseen – ja samalla myös nelivedon hienouteen. Auto turrutti ja täytti nelivetoisuuden lupaukset pikemminkin vetelemällä maantiellä neljään eri suuntaan. Arki värittyi pettymyksellä; kokemus sai pohtimaan, onko kaikki autoilun nautinto todella vain illuusiota. Paluu Citroenin pilvelle leijumaan oli helppo, Suomen talveen täysin sopimattoman dieselin adblue-järjestelmän ihanuudesta huolimatta.
Mutta elämä jatkui, ja vaatimukset muuttuivat – tarvittiin voimaa, vetokykyä, hallintaa ja vakautta, ei pelkkää pehmeyttä. Ja kriteeriksi voimalinjalle sen ikäluokan diesel, ettei tarvitse miettiä adblue-juttuja, puhumattakaan sähkön lataamisesta.
Tuli 2012 vuosimallin BMW X3, F25 jykevällä 3-litraisella dieselillä ja sai alleen tuliterät kitkarenkaat. Ensimmäinen ajokerta oli kuin silta menneisyyden ja uuden ajan välillä: auto menee, eikä meinaa pysähtyä, ratissa on tarkkuutta ja hallintaa, mutta kyyti pysyy silti pehmeänä.
Mainos. Juttu jatkuu alla.
Siinä hetkessä kyynel vierähti poskelle. Se ei ollut vain auton takia – siihen kanavoitui vuosien rakkaus Peugeot- ja Citroen-autoihin, pettymyksen hetket Outlanderin parissa, onnistumisen ja hallinnan hetket – ja lopulta kaikki muutkin tunteet, joita suomalainen mies arjessaan patoaa.
Erityisen merkittävä on kontrasti: viimeisin Citroen oli itse asiassa seitsemän vuotta uudempi kuin nykyinen BMW, mutta silti tunne ja ajokokemus vei sydämen BMW:lle. Se muistuttaa, että autossa ei ole kyse vain sen iästä tai teknologiasta, vaan siitä, miten se koskettaa sinua ratin takana.
Ja kun itselläkin alkaa olla ikää, osaa arvostaa eri tavalla myös kulkinetta, joka on nähnyt tietä ja kilometrejä. Ei sitä silti tarvitse olemalla olla loppuun ajettu ennen aikojaan, vaan ehkä pikemminkin – yhä uudelleen ja uudelleen – jonkin uuden alussa.
Auto ei ole vain menopeli. Se on symboli vapaudesta, voimasta ja ajamisen nautinnosta. Ratissa istuessa ymmärtää, että tunne-elämä ei ole heikkoutta.
Päinvastoin, se on merkki siitä, että on elänyt, tuntenut ja selviytynyt.
Ja kun kyynel vierähtää, se ei ole häpeä. Se on väkevä todistus siitä, että elämä, autot ja tunteet voivat koskettaa yhtä aikaa, syvältä.
Kuvituskuva: Rawpixel (CC0)
Piditkö lukemastasi? Arvostaisimme, jos jakaisit artikkelin eteenpäin.
Verkkosanomien sovellus on saatavilla mobiililaitteille:
Lataa sovellus
Kirjoittanut
Viimeisimmät
- 19.12.2025PerspektiiviJeffrey Sachsilta avoin kirje Friedrich Merzille: ”Opetelkaa historiaa, herra liittokansleri!”
- 18.12.2025TalousPurra vaatii keskustelua eurojäsenyyden haitoista
- 14.12.2025UlkomaatFico: ”Jos venäläisen tai ukrainalaisen elämä on paskan arvoinen, en halua olla osa sellaista Länsi-Eurooppaa”
- 13.12.2025UlkomaatHallitsevat ryhmät estivät EU:n ulkosuhdehallintoa koskevan korruptiokeskustelun Euroopan parlamentissa
Ai, minä olen ostanut aina autoja jotka on helppo korjata ja jonka varaosat maksavat vähän. Nykyisten autojeni vetonivelet ~25e/kpl. Tai pyörän laakeri 25714e/kpl. Eivätkä jarrualatkaan tai jarrulevyt maksa maltaita. 150e:lla saa koko kierroksen. Ja sitten se nokkaremmi…25e, vesipumppu…15e… tuulettimen hihna 7e… uusi laturi (ei puolan poikien ”tehdasuusi”) 90e… jne ne jne…
Sillä ajetaan mihin on varaa.
Korporaatioelämässä täysedun työsuhdeauto lohkaisi lähes 5 tonnia vuosipalkasta.. sen jälkeen en ole itkenyt omistamieni alle 5 tonnin romujen perään, jotka vaihtuvat tiuhaan pihassani.. korjausta ja varaosaahan niihin uppoaa, mutta koskaan ei ole ollut niin surkeita diilejä kuin työsuhdeauto aikoinaan oli. No tallissa pölyttyy ensirakkauteni.. kohta jo 30 vuotias Pontiac josta en luovu.