Brysselin uusi unelma: Auto päättää puolestasi, kuinka lujaa saat ajaa
EU selvittää teknologiaa, joka voisi estää ylinopeuden automaattisesti. Kritiikki on jo ehtinyt verrata ideaa Big Brotheriin.
Euroopan komissio selvittää mahdollisuutta ottaa tulevaisuudessa käyttöön teknologia, joka voisi rajoittaa auton nopeutta automaattisesti nopeusrajoituksen mukaiseksi. Ajatus on herättänyt voimakasta kritiikkiä, vaikka komission mukaan kyse on vasta alustavasta selvitystyöstä.
Suunnitelmassa uusi auto tunnistaisi sijaintinsa GPS:n, 5G-verkon ja kameroiden avulla. Jos ajoneuvo saapuisi alueelle, jossa nopeusrajoitus laskee, järjestelmä voisi vähentää moottorin tehoa ja hidastaa auton automaattisesti sallittuun nopeuteen.
Kuljettajalla olisi tiettävästi mahdollisuus ohittaa järjestelmä hetkellisesti esimerkiksi väistötilanteessa tai ohituksen aikana. Pysyvästi nopeusrajoituksen ylittäminen ei kuitenkaan olisi mahdollista.
Ajatus ei olisi täysin uusi. Heinäkuusta 2024 lähtien kaikissa EU:ssa ensirekisteröitävissä uusissa autoissa on ollut pakollinen älykäs nopeusavustin (ISA), joka varoittaa kuljettajaa ylinopeudesta. Nyt esillä oleva ratkaisu menisi kuitenkin selvästi pidemmälle, sillä se puuttuisi aktiivisesti auton kulkuun.
Suunnitelma on saanut osakseen arvostelua. Britannian Alliance of British Drivers -järjestön Brian Gregory on kutsunut ajatusta ”absurdiksi”. Britannian oppositiopoliitikko Richard Holden puolestaan varoittaa, että hakkerit tai vihamieliset valtiot voisivat käyttää järjestelmää väärin ja pitää sitä mahdollisena ”Big Brother -skenaariona”.
Euroopan komission mukaan asiasta käydään tällä hetkellä ainoastaan alustavia keskusteluja. Komission tiedottajan mukaan hanke on vielä puhtaasti selvitysvaiheessa, eikä päätöstä mahdollisen lainsäädännön valmistelusta ole tehty.
Jos teknologia joskus etenisi lainsäädännöksi ja pakolliseksi varusteeksi, kyse olisi yhdestä viime vuosien merkittävimmistä muutoksista siihen, kuinka paljon kuljettaja voi itse hallita ajoneuvonsa nopeutta.
Kokeile ensimmäinen kuukausi 1 € – sen jälkeen 3 €/kk.

Lataa sovellus