Yhdysvaltain kongressissa aloite maan eroamiseksi sotilasliitto Natosta
Republikaanien kongressiedustaja Thomas Massie ehdottaa Yhdysvaltojen irtautumista Natosta, kritisoiden liittouman kustannuksia, laajentumista ja jäsenmaiden puolustusvelvoitteiden tulkintaa.
Mainos. Artikkeli jatkuu alla.
Lue ilman mainoksia – VS Premium+ 9,90 €/kk.
Yhdysvaltain republikaanien kongressiedustaja Thomas Massie on tehnyt edustajainhuoneessa lakiesityksen, joka vetäisi Yhdysvallat pois sotilasliitto Natosta.
Hänen mukaansa liittouma on kylmän sodan aikainen jäänne, joka kuluttaa veronmaksajien rahoja ja altistaa maan ulkomaisille sodille. Massien linja poikkeaa monien hänen republikaanikollegoidensa näkemyksistä, sillä he ovat korostaneet Naton merkitystä ja ajaneet tiiviimpää yhteistyötä erityisesti Venäjän uhkaa vastaan.
Massien aloitteelle löytyi tukea edustajainhuoneesta ja senaatista, mutta se on ristiriidassa puolueen päälinjan ja presidentti Donald Trumpin tuoreiden kommenttien kanssa.
Vaikka Trump on painostanut liittolaisia kasvattamaan puolustusmenojaan, hän vakuutti kesäkuun huippukokouksessa sitoutuneensa kumppanuuteen eikä ole tällä kaudella esiintynyt Naton vastaisena.
Mainos. Artikkeli jatkuu alla.
Lue ilman mainoksia – VS Premium+ 9,90 €/kk.
Lakiesityksen mukaan Yhdysvaltojen tulisi vetäytyä liittouman rakenteista ja lopettaa rahoituksensa Naton yhteisiin budjetteihin. Aloite herättää huolta liittolaisten keskuudessa, jotka ovat jo valmiiksi epävarmoja Yhdysvaltojen sitoutumisesta.
Uutiskanava Redactedin haastattelussa Massie ihmetteli, että jos ajattelutapa on ”Amerikka ensin”, niin miksi Yhdysvallat puolustaa sosialismia Euroopassa ja vielä maksaa siitä.
Massien mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin on kylmän sodan reliikki, mutta hän on sitä vastauksena Natolle, joka on kylmän sodan reliikki.
”Nato on käytännössä Euroopan unioni plus Yhdysvallat ja me maksamme laskun, yli puolet kustannuksista”, Massie sanoo.
Massie pitää Naton laajentumista myös maansa kannalta ongelmaisena. Hänestä on huonoa vakuutuspolitiikkaa lisätä Natoon pieniä ja vähän maksavia maita, jotka aiheuttavat kuitenkin korkean riskin.
Massie ei myöskään yhdy Nato-sopimuksen tulkintaan siitä, että hyökkäys yhteen Nato-maahan velvoittaa muita jäsenmaita sotaan. Hän viittaa Pohjois-Atlantin sopimuksen 11. artiklaan, jonka mukaan jäsenmaat ”panevat sen määräykset täytäntöön valtiosääntönsä
mukaisia menettelyjä noudattaen”.
”Meidän perustuslakimme vaatii sodanjulistuksen kongressilta ja vähintään se vaatii valtuutuksen sotilaalliseen voimankäyttöön, jos ei Yhdysvaltoihin kohdistu välitöntä sotilaallisen hyökkäyksen uhkaa. Hyökkäys Nato-maahan ei täytä perustuslakimme vaatimuksia antaa presidentille mahdollisuutta sotia”, Massie paaluttaa.
Massien näkemystä puoltavat myös monet viidennen artiklan tulkinnat, joissa huomautetaan sopimuksen velvoittavan jäsenmaita ”tarpeelliseksi katsomiinsa toimiin”, minkä on tulkittu voivan tarkoittaa vaikkapa rekkalastillista villasukkia, jos jäsenmaa katsoo tällaisen auttamisen tarpeelliseksi. Artikla ei viittaa aseellisen voiman käyttöön velvoittavasti, vaan mahdollisuutena kirjauksella ”mukaan lukien”.
Kuvituskuva: Gage Skidmore (CC BY-SA 2.0)
Kokeile ensimmäinen kuukausi 1 € – sen jälkeen 3 €/kk.
Kirjoittanut
Lue seuraavaksi
Ulkomaat19.5.2026“Venäläistä propagandaa” – kunnes USA myönsi biolaboratoriot
Ulkomaat18.5.2026Tilintarkastajat: EU:n miljardielvytyksen rahankäyttöä ei pystytä seuraamaan
VS Premium17.5.2026EU:n vihreän siirtymän lempilapsi oli kupla – Northvolt-kirja paljastaa petosepäilyt
Ulkomaat16.5.2026Nato-johtajalta älytön Ukraina-esitys – lasku nousisi jättimäiseksi

Lataa sovellus
Pahus.. mites meidän nyt käy kun jäädäänkin ihan yksin näyttämään takapuolta naapurille.. tulee pian peppu kipeeksi