Ukrainan sodan kaatuneiden tunnistaminen voi viedä vuosia
Ukrainan sodan kaatuneiden tunnistaminen on ajautunut pahaan ruuhkaan. Osa omaisista odottaa vuosia varmuutta läheisensä kohtalosta ja työ voi jatkua pitkään vielä sodan päättymisen jälkeen.
Länsimaissa ei juuri ole uutisoitu Ukrainan menetyksistä käynnissä olevassa sodassa Venäjää vastaan, mutta arviot ovat välillä 100 000-150 000 kaatunutta. Monet kuolleista saadaan Ukrainaan vasta vainajien vaihdossa Venäjän kanssa ja kaatuneiden tunnistaminen on Ukrainalle haaste.
Ukrainalta puuttuvat välineet sekä voimavarat suurien kaatuneiden määrien käsittelyyn. Ukrainalainen Anna Dronova sai varmuuden sulhasensa kuolemasta vasta vuosi vainajan saavuttua tunnistettavaksi, ja silloinkin vain lakimiehen avustamana.
Sulhanen oli ollut kokonaisen vuoden varastoituna ruumispussiin Ukrainassa.
”Hän lojui juuri, kuten hänet oli löydetty taistelukentältä”, Dronova kertoo.
”Samoissa likaisissa vaatteissa ja täynnä ötököitä. Sotilaidemme tällainen käsittely on mahdotonta hyväksyä. He ovat antaneet kaikkensa, koko elämänsä, maan puolustamiseksi.”
Yksi vainajia tunnistava laitos on Kiovassa ja se on varustettu muun muassa Ruotsista tulleilla avustuksilla.
Vainajille tehdään DNA-tutkimuksen lisäksi visuaalinen tunnistus. Kuolleen hampaat, pituus, tatuoinnit ynnä muu taltioidaan tunnistamista varten.
Ruotsin Television ryhmä oli paikalla, kun kahta vainajaa ryhdyttiin tunnistamaan. He kuvasivat mädäntymisen hajua sietämättömäksi samoin kuin näkyä maatuneesta vainajasta.
Ukrainan kaatuneita tunnistamaan tarvittaisiin lisää työntekijöitä, sanoo laitosta edustava oikeuslääkäri Roman Sinelnikov.
”Henkilöstön määrän on pakko kasvaa. (Kaatuneiden) määrät ovat niin suuria ja emme selviä itse, kun näin monia tulee tunnistettavaksi”, Sinelnikov sanoo.
Monet kentälle haudatut päästään tunnistamaan vasta sodan päätyttyä ja hautojen avaaminen sekä vainajien tunnistaminen tulee Sinelnikovin mukaan kestämään useita vuosia sodan jälkeen.
Lakimiehen avulla Anna Dronova pystyi hautaamaan sulhasensa. Odottaessaan vuoden sulhasen ruumista, hän oli ehtinyt toivoa miehen olevan elossa.
Lue myös:
Kuvituskuva: Rawpixel / Original public domain image, Flickr (CC0)
Kokeile ensimmäinen kuukausi 1 € – sen jälkeen 3 €/kk.
Kirjoittanut

- Esa Paloniemi (s. 1971 Ruotsi) on poliittisesti, uskonnollisesti ja aatteellisesti sitoutumaton monialadiletantti ja indiekirjailija.

Lataa sovellus


