Puolan suosituimman TV-kanavan taustasäätiön tilit jäädytettiin – kanava syyttää poliittisesta iskusta
Puolan suosituin uutiskanava TV Republika väittää hallituksen yrittävän katkaista sen rahoituksen. Tapauksesta uhkaa tulla myös kansainvälinen oikeuskiista.
Puolan hallitus on jäädyttänyt konservatiivista TV Republika -uutiskanavaa rahoittavan Independent Media Foundation -säätiön pankkitilit. Hallituksen mukaan toimenpide liittyy tutkintaan, jossa selvitetään noin 1,3 miljoonan euron julkista avustusta, jonka säätiö sai edellisen laki ja oikeus (PiS) -puolueen hallituksen aikana vuoden 2023 parlamenttivaalien valvontahankkeeseen.
Nykyhallinnon tarkastajien mukaan avustus myönnettiin sääntöjenvastaisesti. Aiemman hallituksen tekemässä tarkastuksessa kuitenkin todettiin, että säätiö oli toteuttanut hankkeen sovittua laajemmin, vaikka osa tuotetusta materiaalista arvioitiin puolueelliseksi.
TV Republika kiistää hallituksen menettelyn laillisuuden. Kanavan mukaan säätiön valitus oli jo hallintotuomioistuimen käsiteltävänä, mutta viranomaiset jäädyttivät tilit odottamatta oikeuden ratkaisua. Lisäksi kanava väittää, että päätöksestä puuttuivat lain edellyttämät allekirjoitukset.
TV Republikan toimitusjohtaja Tomasz Sakiewiczin mukaan kyse on yrityksestä katkaista hallitusta arvostelevan uutiskanavan rahoitus.
”Suora, täysimittainen hyökkäys TV Republikaa vastaan on alkanut. Meistä on tullut niin merkittävä toimija, että ilman meidän tuhoamistamme hallitus ei usko voivansa pysyä vallassa”, Sakiewicz sanoi.
Hänen mukaansa viranomaiset eivät myöskään toimittaneet säätiölle lain edellyttämää ennakkovaroitusta tai täytäntöönpanomääräystä ennen pankkitilien jäädyttämistä.
Sakiewicz arvioi hallituksen toimien kohdistuvan myös vaalien valvontaan, sillä jäädytetty rahoitus liittyi vaalitarkkailijoiden ja vaalilautakuntien jäsenten kouluttamiseen.
TV Republika kertoo lopettaneensa jo aiemmin varainkeruun säätiön kautta ennakoidessaan mahdollisia viranomaistoimia. Kanava kerää nykyisin lahjoituksia suoraan katsojilta ja ilmoittaa perustavansa uusia oikeushenkilöitä Puolaan ja ulkomaille turvatakseen toimintansa rahoituksen.
Kanava ja säätiö ovat ilmoittaneet vievänsä asiasta sekä rikos- että vahingonkorvauskanteita Puolassa. Lisäksi ne kertovat valmistelevansa oikeustoimia myös Yhdysvalloissa, koska säätiöllä on amerikkalaisia yhteistyökumppaneita ja lahjoittajia.
TV Republika on Puolan katsotuin uutiskanava ja tunnettu konservatiivisesta linjastaan sekä PiS-opposition tukemisesta. Kanavalla on läheiset suhteet myös Yhdysvaltain republikaanipiireihin, ja Trumpin hallinto on aiemmin arvostellut Donald Tuskin hallitusta sen toimista mediaa ja oikeuslaitosta kohtaan.
Tusk itse on aiemmin haukkunut Donald Trumpia Venäjän vaikuttajaksi, ja hänen on kerrottu olevan tämän vuoksi epäsuosiossa Valkoisessa talossa.
Kuvituskuva: Elekes Andor (CC BY-SA 4.0)
Kokeile ensimmäinen kuukausi 1 € – sen jälkeen 3 €/kk.

Lataa sovellus