Tilaa
Ilmoita
guest

5 Kommenttia
Jussi Neuvonen
Jussi Neuvonen
3 vuotta sitten

Meillähän jo ”keltaliivit” oli aliraportoitu ilmiö. Nyt tapahtuu sama kun ei ole selvää mihin ”narratiiviin” tämä pitäisi liittää. Bensan hinta silloin, eläkeuudistus nyt eivät riitä mihinkään. Varsinkin ikiomalle Mediapoolillemme tämä on ongelma, Kanaalin toisella puolella vastaava mellakointi olisi helppo uutisoida. (Ja valtava uutinen.) Näin hullua on meno jos Euroopan Unionista erotaan, osa xyz.

Yrjö
Yrjö
3 vuotta sitten

Kun Ranskassa valta kaapataan kansalta, syntyy valtava mellakka. Kun Suomessa valta kaapataan kansalta, kaikki istuvat hiljaa.
Meillä kiitos kuuluu vallankaappajien miehittämälle medialle.

Pekka
Pekka
3 vuotta sitten
Vastaa  Yrjö

Juurikin näin, kun Ranskassa palavat autot ja roskikset mielenosoituksissa, Suomessa palaa päreet puuliiterissä halonhakkuussa. Ranskalaisilla on munaa vastustaa huonoja päätöksiä, suomalaiset vain tupisevat itsekseen ja tottelevat kiltisti.

Leino Kimmo
3 vuotta sitten

Suomessa eläkejärjestelmä on kaapattu jo aikoja sitten: 10 vuotta sitten sen ”hallintokulut” olivat 700 miljoonaa vuodessa; viime vuoden määrä taisi olla 2 miljardia .

Mutta Suomessa kaikki tehtiin toisin; suunnitelmallisesti: 2005 hallituksen tilaama tutkimus Media ja demokratia / kriittinen näkökulma. Poimintoja tuosta tutkimuksesta : ”Ratkaisevassa roolissa tässä on YLE.” ”Tärkeää on myös pienten, mutta merkittävien lehdistötukien käyttö”.

Ranskassa lehdistö on vapaampi erilaisille ajatuksille; Suomen keskusjohtoisen uutislevityksen sijaan.

Suomen eläkejärjestelmän kaapauksesta jätetty julkinen rikosilmoitus Kansalaistorilla 25.5. 2021 ( Tokentube Kimmo Leino puhuu ); poliisi kirjasti S-diaariin . ( minne polkupyörävarkaudet menevät ).

Julkinen todiste Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”. ”Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurahat aiotaan kaapata.”

Miten eduskunta lahjottiin tekemään tämä miljardivarkaus ? Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille.” Jorma Heikkinen: ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan.” ”Rahalla on saatu omanlaista lainsäädäntöä”.

Laki 444/2012 ( miljardivarkauslaki); PL 118 § 3 momentti : Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa. YEL-lakimuutos yrittäjien eläkevarojen varastamiseksi … ”Lakia tulee muuttaa niin, että nykyiset yrittäjät suoraan maksavat eläkkeellä olevien yrittäjien eläkkeet .” Miljardirahastoja ei siis enää ”tarvita” vaan ne voidaan lahjoittaa pois rahoittamasta yrittäjien eläkkeitä !

Valta WHO:lle : Perustuslain tarkastamiskomiten mistintö 9 /2010 : ”Poikkeusoloja koskevaa lakia tulee muuttaa niin, että poikkeusolot voidaan sotatilan lisäksi julistaa kansainvälisen elimen ilmoittaman pandemian seurauksena.” ( laissa pandemia korvattu sanahässäkällä, joka tarkoittaa pandemiaa) . Tämä muutos siis perustuslakiin tehtiin 2011 .

Suomessa rauhallisuus johtuu massiivisesta asioiden salaamisesta !

trackback

[…] Onko Ranskan protesteja nostattanut eläkeuudistus Brysselin sanelema? […]