Lisää mielenkiintoista luettavaa

Tilaa
Ilmoita
guest

1 Kommentti
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit
Hema
Hema
1 vuosi sitten

Absoluuttinen todellisuus, minulle ja Ursula-neidolle, on sama. Painovoima, aika, ja niin edespäin. Subjektiivinen todellisuus sensijaan on jokseenkin eriävä. Hän elää abstraktin – vain mielissä olevan – todellisuuden keskipisteessä, jossa hän on hyvin tärkeä. Hän on TÄYSIN ansainnut palkkansa ja enemmän, koska hän luotsaa johdettaviaan kohti parempaa huomista. Hän tekee tiukkoja valintoja, joiskus ikäviäkin, koska hän tietää paremmin mitä – esim. – minä ja sinä tarvitsemme. Häntä ei ole valittu virkaansa kansalaisten keskuudesta, ei; Vaan päättäjien keskuudesta, siitä ryhmästä joka on kansaa parempaa. Hänen työnsä on siinämäärin tärkeää, ettei voida olettaa hänen myös ehtivän ostaa asuntoa tai jonottaa lentolippujaan. Hänelle osoitetaan asunto, statustaan korreloivalta alueelta tottakai, ja lentokentillä hänet ajetaan portista lähelle Learyä, ehkä helikopteria jos matka ei ole kovin pitkä, hänen tärkeä älypuhelimensa piippaa ja värisee lakkaamatta. Han kääntää katseensa avustajaan ja ohimennen tiedustelee; Mihin olet varannut lounaspöytäni tänään? Toivottavasti ei siihen kolmen tähden rahvaan syöttölään taas, hän miettii. Ajatuksen katkaisee tärkeä viesti, Äh! Taas Pfizer, mitähän ne ny?

Itse tulen töistä kotiin, jääkaappi on yllättävän huonosti varusteltu, täytyy käydä kaupassa. Ensin kuitenkin koira, se katsoo minua anovasti ja päästää pienen vinkauksen; Tiedän, sullon hätä, mennään, mennään! Lenkillä mietin mitä haen kaupasta ja mitä teen ruuaksi. Alkaa hämärtyä, pohjoisessa pimeä tulee aikaisin. Taivaalle syttyvä tähti ohjaa ajatukseni ursulaan, kapteeniimme. Minut valtaa lämmin tunne, kuin halaus, onneksi Ursula tietää paremmin. Hän ymmärtää ja huomio minutkin, ilman häntä koko Eurooppa vajoaisi takaisin pimeään keskiaikaan, kaikki tuotanto lakkaisi. Demokratia kuolisi.

Sitä emme halua.