Atrian yhteiskuntasuhteiden johtaja ihmettelee, miksi Suomessa vaietaan EU:n Mercosur-sopimuksen haitoista
EU:n halpatuonti uhkaa kotimaisia viljelijöitä ja huoltovarmuutta. Erityisesti ”kansallismielisten” perussuomalaisten hiljaisuus hämmästyttää.
Mainos. Artikkeli jatkuu alla.
Atrian yhteiskuntasuhdejohtaja Risto Lahti kritisoi lauantaina Maaseudun tulevaisuuden artikkelissa Suomen myötäsukaista suhtautumista EU:n ja Mercosur-maiden väliseen vapaakauppasopimukseen.
Lahden mukaan Suomessa ei juuri käydä keskustelua sopimuksen kielteisistä vaikutuksista lihantuotannolle, eikä eduskunnasta ole esitetty keinoja tukea aloja, jotka joutuvat sen myötä vaikeuksiin.
Mercosur-sopimus avaisi tullivapaan naudan- ja siipikarjanlihan tuonnin Etelä-Amerikasta kiintiöiden puitteissa. Lahti arvioi tämän kiristävän kilpailua, sillä tuotantokustannukset Mercosur-maissa ovat EU:ta alemmat, mikä painaa lihan hintaa ja heikentää eurooppalaisen lihantuotannon kannattavuutta.
Lahti suhtautuu epäilevästi sopimuksen turvalausekkeisiin ja uskoo, että tullittomat kiintiöt tullaan käyttämään täysimääräisesti. Hänen mukaansa Suomi tuskin vaatisi tuonnin rajoittamista, jos se vaarantaisi muiden vientialojen etuja.
MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä on puolestaan korostanut EU-standardien mukaisten tuotantovaatimusten merkitystä tuontilihalle. Lahti pitää tavoitetta tärkeänä, mutta epäilee valvonnan riittävyyttä, erityisesti antibioottien ja hormonien käytön osalta.
Lahden mukaan sopimus ei todennäköisesti avaa merkittäviä vientimahdollisuuksia eurooppalaiselle lihalle, mutta se heikentää suomalaisen naudanlihan asemaa sekä Keski-Euroopan vientimarkkinoilla että kotimaassa halpatuonnin lisääntyessä.
Mainos. Juttu jatkuu alla.
EU ja Mercosur-maat Brasilia, Argentiina, Paraguay ja Uruguay saavuttivat poliittisen sopimuksen 6. joulukuuta 2024 pitkien neuvottelujen jälkeen. Perjantaina 9. tammikuuta 2026 EU-maat hyväksyivät sopimuksen jäsenmaiden neuvostossa. Ranska, Puola, Itävalta, Unkari ja Irlanti äänestivät vastaan ja Belgia tyhjää. Suomi on ollut EU:ssa yksi innokkaimmista sopimuksen tukijoista.
Perjantain hyväksyntä avaa tien allekirjoitukselle ja sopimus siirtyy seuraavaksi Euroopan parlamentin käsittelyyn, jossa lopullinen hyväksymisäänestys on odotettavissa tammi-helmikuun vaihteessa. Parlamentissa sopimus jakaa mielipiteitä ja sen läpimenosta ei ole varmuutta, sillä osa europarlamentaarikoista vastustaa sopimusta erityisesti maatalouden ja ympäristön näkökulmista.
Kommentti:
Hallituspuolue perussuomalaiset esiintyy suomalaisen viljelijän ja huoltovarmuuden puolustajana, mutta Mercosur-sopimuksen kohdalla puolue on ollut yllättävän hiljaa. Sopimus lisää halvan naudan- ja siipikarjanlihan tuontia EU:hun, mikä kasvattaa hintapaineita, heikentää viljelijöiden tuloja ja kiristää kilpailua suomalaiselle tuotannolle epäedullisella tavalla.
Tuontiliha tulee maista, joissa tuotantostandardit ja valvonta ovat EU:ta löyhempiä. Tämä luo epäreilun asetelman, jossa suomalainen viljelijä ei pärjää kustannuksissa, vaikka noudattaa tiukkoja sääntöjä. Kun kotimainen tuotanto heikkenee, myös huoltovarmuus rapautuu.
Jos kansallismielisyys tarkoittaa oman ruoantuotannon ja maaseudun puolustamista, Mercosur-sopimuksen haittojen ohittamista on vaikea selittää. Tässä asiassa perussuomalaisten hiljaisuus puhuu lujempaa kuin puolueen juhla- ja kampanjapuheet.
Lue myös:
Kuvituskuva: VS/Canva. Lähdekuvat: Kotivalo (CC BY-SA 3.0) / © European Union, 2026 (CC BY 4.0)
Artikkelin tarkat lähdetiedot linkkeineen sisältyvät VS Premium -tilaukseen.
Kirjoittanut
Viimeisimmät
- 15.1.2026KotimaaAtrian yhteiskuntasuhteiden johtaja ihmettelee, miksi Suomessa vaietaan EU:n Mercosur-sopimuksen haitoista
- 13.1.2026PerspektiiviMossad tukee Iranin mielenosoituksia – Israel myönsi agenttiensa toimivan maassa
- 10.1.2026PääkirjoitusPääkirjoitus 10.1.2026: Johdonmukaisesta puolueettomuudesta länsimaiseen, ylimieliseen tekopyhyyteen
- 8.1.2026VS PremiumMitkä sodat ovat “meidän” – ja miten suostumus liittolaisten sotiin valmistetaan?

Lataa sovellus
Ilman muuta mielummin syön Etelä-Ameriikan nautaa, kuin Atrian Bovaer-myrkky nautaa.
Tässähän ”tavisten” vaikutusmahdollisuudet ovat vähäiset. Ansaitsevat siinä mielessä tuon idioottimaisen nimityksen. Mutta ”mikään mikä on ei pysy”…