Raportti ja seuranta: Ulkopolitiikan Pohjanranta-keskustelut 28.-29.1.

Matti Lackman, filosofian tohtori ja historioitsija alustaa suuntautumistaistelusta Suomen historian vaiheissa

Lackman kertoo, että tutkiessa on hyvä löytyä nöyryyttää muuttaa näkemyksiään koska aina löytyy uutta tietoa ja uusia tulkintoja.

– Ruotsin ja Venäjän vallan alla Suomella ei oikeastaan ollut ulkopolitiikkaa.

– Suomi sai Venäjän vallan alla ensin suuria vapauksia. 1900-luvun alussa vapauksia kavennettiin, josta suomalaisten Venäjä-kuva jäänyt pienen asian takia.

– Venäjän vallan aikana 1850-luvulla suuri sota, jossa Venäjä joutui alakynteen. Jotkut suomalaiset pyrkivät palauttamaan Suomen Ruotsin alle, mutta suomalaiset puolustivat maataan Ruotsia vastaan.

– 1900-luvun alussa keisari Nikolai II helmikuun manifesti vei suomalaisilta oikeuksia sillä perusteella, että länsi uhkaa sotilaallisesti Venäjää. Lakkautettiin Suomen sotaväki. Suomen kieli aiottiin ajaa alas ja ottaa Venäjä hallintokieleksi. Toiminnalla huono seuraus, lojaalista suuriruhtinaskunnasta tuli vallankumouksellinen, joka halusi päästä Venäjästä irti. Suomesta alkoi tulla valtakunta, jossa tehtiin terroristisia tekoja.

– Suomalaiset poliitikot halusivat neuvotella ehdoista palata Ruotsin vallan alle 1915-17. Lackman on tutkinut poliitikkojen päiväkirjoja ja huomasi, että suomalaiset ja ruotsalaiset olivat läheisessä yhteistyössä yhteiskunnan rakentamisesta ja muun muassa yhteisestä perustuslaista.
Tätä oli jo puolihuolimattomasti valmisteltu 1914.
Suomalaiset ajattelivat Ruotsin kanssa unionisuhdetta, jollainen oli Venäjän kanssa, mutta ei Ruotsin kanssa aikanaan.

Paavo Väyrynen kommentoi: ”Kun Suomi itsenäistyi, oli erittäin vahvoja voimia, jotka eivät halunneet sitä, vaan Ruotsiin liittymistä. Lackmanilla tekeillä kirja aiheesta.”

Tohtori, professori ja eversti Pekka Visuri astuu lauteille otsikolla ”Kohti uutta Eurooppaa”

– Visuri kehuu tutkimiaan presidentti Mauno Koiviston arkistoja:
“Koiviston arkisto on paras arkisto, jota minä olen lukenut”.

– Kylmä sota ei ollut mikään yhtenäinen ajanjakso, vaikka monilla, jotka eivät ole eläneet sitä aikaa, on sellainen mielikuva. Visuri korostaa kylmän sodan erilaisia vaiheita.

– Suomen linjan synty Mannerheimin ja Paasikiven yhteistyötä. Perusajatus toiminut 80 vuotta.

– Kun keskustelee Porkkalan palautuksesta, näyttää siltä, että ihmiset eivät tiedä siitä enää yhtään mitään. Se oli Pariisin rauhansopimuksessa määrätty luovutettavaksi 50 vuodeksi. 10 vuodessa tilanne onnistuttiin hoitamaan.

– Puolueettomuuden vyöhykkeiden olemassaolo rauhoitti merkittävästi tilannetta Euroopassa.

– 1961 Berliinin kriisi. Kennedy ja Kekkonen kävivät keskusteluja Suomen asemasta. Sen jälkeinen Neuvostoliiton nootti oli ainoa kerta, kun YYA-sopimukseen viitattiin. Ilmassa olivat kovat jännitteet. Visuri pitää perusteettomina puheina, että Neuvostoliiton nootti olisi tilattu Kekkosen vaalikampanjan tukemiseksi.

– 1962 tarvittiin Yhdysvaltain ulkoministeri Dean Rusk sanomaan, että ei kannata hankkia aseita, jotka suurvalta vieressä kokee uhaksi.

-Visuri haluaa korostaa: Tiedossa ei ole ainoatakaan tapausta toisen maailmansodan jälkeen, että Suomessa olisi jouduttu kohottomaan puolustusvalmiutta, koska Suomeen kohdistuu sotilaallinen uhka. Niin menestyksekästä Suomen ulkopolitiikka oli.

– Visuri puhuu Kekkosen vierailusta 1970 Yhdysvalloissa. Yhdysvallat halusi korostaa, että se tukee Suomen aloitteita ETY-kokouksesta. Vuoden 1975 ETY-kokous Suomen suurin saavutus ulkopolitiikan saralla.

– Kekkoselle esitettiin Neuvostoliiton puolustusministeri Dimitri Ustinovin toimesta yhteisiä sotaharjoituksia. Kekkonen vei Ustinovin saunaan ja asia unohtui sillä erää. Myöhemmin Ustinov teki virallisen ehdotuksen politbyroolle, että Suomelle lähetettäisiin nootti, jossa ehdotettaisiin yhteisten sotaharjoitusten järjestämistä. Noottia vastustivat kaikki politbyroon jäsenet sekä Leonid Brežnev. Asia jäi siihen.

– Visuri kehuu tutkimusta “Not one inch” (M.E. Sarotte) joka käsittelee Yhdysvaltojen lupausta Neuvostoliitolle siitä, että Nato ei laajene tuumaakaan itään.

– Visuri esittelee siteerausta Mauno Koivistolta haastattelussa Kainuun Sanomille 8.4.1990:
”Suhteessa kansainvälisiin ristiriitoihin olemme pyrkineet pysyttäytymään niiden ulkopuolella. Tämä tie on harvoin helppo, useimmiten olisi helpompaa heijastella ns. yleistä mielipidettä, tuomita kulloinkin syylliseksi julistettu ja tuntea itsensä hyveelliseksi.”
Visurikin toteaa, ettei tällä tavalla valtiota johdeta.

Lopuksi Visuri esittelee vaihtoehtoja ”Uuden Euroopan” malleiksi.

Kysymysosiossa Visuri toteaa, että esimerkiksi CIA:lta voidaan dokumentoidun historiankin valossa odottaa nykypäivänä ihan mitä tahansa.

Kommentti:

Luentojen ensimmäinen päivä on taustoittanut lähihistoriaa ja Suomen ulkopolitiikkaa laajemmin, kuin yksikään valtamedian artikkeli viimeisten vuosien tai ehkä jopa vuosikymmenten aikana.

Tämä ei sinänsä ole mikään ihme, mutta sen sijaan pitää ihmetellä Suomen valtionjohdon ratkaisuja liittyen Ukrainan kysymykseen.

Suomen ja koko Euroopan poliittinen johto on muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta toiminut, kuin sillä ei olisi minkäänlaista käsitystä kylmän sodan historiasta ja sen opeista. Ei siitä, miten puolueettomien maiden vyöhyke Euroopassa on rauhoittanut tilannetta, ei siitä, miten Suomen puolueettomuuspolitiikkaa on arvostettu kautta maailman eikä ilmeisesti myöskään siitä, miten ongelmalliseksi Yhdysvaltojen Natoon perustuva vahva asema Euroopassa on muodostunut.

Vaihtoehtoja uuteen Eurooppaan on varmasti käyty viisaimpienkin asiantuntijoiden kanssa läpi siellä sun täällä, mutta yhä edelleen kylmän sodan muinaisjäänteen, Naton ylikorostunut rooli saa aiheuttaa ongelmia ja sitä ollaan jopa vahvistamassa omilla ratkaisuillamme.

Pekka Visurin esityksessä yhdessä diassa tuotiin esiin ”Uuden Euroopan” malleja, joista yhdeksi mainittiin EU:n strateginen autonomia, joka on erityisesti Ranskan suosima tavoite. On erikoista, ettei tämä tavoite ole vielä noussut vahvemmaksi näkökulmaksi keskusteluun. Omilla jaloillaan seisova Eurooppa kykenisi ottamaan Venäjän turvallisuusintressit kuitenkin huomioon parhaiten, kun se pyrkisi aktiivisesti heikentämään vastakkainasettelua lietsovan Naton roolia.

Jos Suomi olikin ennen osa ratkaisua, se on nykyisin halunnut väen väkisin asemoitua osaksi ongelmaa muun muassa Nato-hakemuksen, Ukrainan aseellisen tukemisen ja liittoutumattomuuden hylkäämisen kautta. Suomen toimintaa on vaikeaa nähdä minään muuna, kuin historiattomana ja ulkopoliittisesti lahjattomana sekoiluna.

Kimmo Kautio
Vastaan Sanomien päätoimittaja

Seminaari tallennetaan ja se on nähtävissä myöhemmin Youtubessa Polaris-TV:ssä.

Väyrynen: Georgian sodasta ei anneta totuudenmukaista kuvaa

2008 Naton huippukokous Bukarestissa, jossa periaatteessa hyväksyttiin Ukraina ja Georgia Naton jäseniksi. Seuraavana keväänä sota Georgian ja Venäjän välillä.

Venäjä ei hyökännyt ensin Georgiaan, vaan 90-luvun alussa Georgiassa oli sisällissota, jossa Abhasia ja Etelä-Ossetia irtautuivat ja kansainväliset rauhanturvaajat tulivat alueelle.

7.8.2008 Saakashvilin joukot hyökkäsivät Venäläisten rauhanturvaajien kimppuun. Tämä edelsi Venäjän väliintuloa 8.8.2008.

Vuorossa kommenttipuheenvuoro, Mirja Vehkaperä, ex-europarlamentaarikko 2018-2019

– Liittoumia on etsitty ja liittoutuminen Euroopassa jatkunee?
– Vehkaperä kuului EU:n Venäjä-yhteistyöryhmään, jossa toiminta ja yhteistyö on ollut hyvin jäissä.
– Vehkaperä näkee jotakin perää Väyrysen väitteissä, että EU saattanut vaikuttaa vastakkainasettelujen syntymiseen. ”Suhteet jätetty jäätymään hyvin pitkään.”
– Vehkaperä kertoo edustavansa sitä, että EU on itsenäisten valtioiden liitto. Hän on havainnut keskusteluissa Euroopassa vahvasti liittovaltiokehityksen ajamista, vahvoja poliitikkoja Saksasta ja Ranskasta ovat näitä edistämässä.
– Vehkaperä puhuu EU:n rahoituksesta, johon tulee koko ajan uutta rahoitusta, nyt mm. turvallisuuden johdosta ja puhutaan pitäisikö tulla verotusoikeus EU:lle?
– Turvallisuuden suhteen ja muutenkin tarvitaan Pohjoismaista yhteistyötä.

Väyrynen: Euroopassa tulisi palata ”samankeskisten kehien Eurooppaan”

– EU:ssa voisi kehittyä kehiä, joissa kaikki eivät ole kaikessa aina mukana.
– Päätösvaltaa voisi palauttaa jäsenmaille muun muassa aluepolitiikassa ja maatalouspolitiikassa. ”Utopistiselta tämä kuulostaa”.

Paavo Väyrynen jatkaa alustusta aiheella Suomen ulkopolitiikka uudessa Euroopassa

– Kun EU-jäsenyyttä alettiin valmistella, syntyi keskustelu Suomen puolueettomuudesta.
– Väyrynen puolusti Suomen puolueettomuusasemaa. Hän sanoo, että keskustelu oli käsitteellisesti hyvin sekavaa.
– ”Puolueettomuus on synonyymi sotilaalliselle liittoutumattomuudelle.”
– Perustilanne säilyi aina Nato-jäsenyyden hakemiseen asti.
– Afganistanin operaatiossa Suomesta tuli sodan osapuoli. Väyrynen vastusti osallistumista.
– Kataisen ja Stubbin ohjelmassa selvä kanta: Nato-jäsenyyttä ei haeta. Hallituksen toimikaudella kuitenkin otettiin merkittävä askel kohti jäsenyyttä Naton isäntämaasopimuksen muodossa. Sopimus on hyvin tulkinnanvarainen. Ruotsissa sopimus saatettiin parlamentin hyväksyttäväksi ja ehtoja asetettiin mm. ydinaseisiin ja vieraisiin joukkoihin. Suomessa sopimusta ei käsitelty eduskunnassa.
– Sipilän hallituksen toiminnassa korostui EU:n sotilaallinen ulottuvuus ja Ranska-yhteistyö.
– Rinteen hallituksen aikana omaksuttiin uusi ulkopoliittinen linja, josta ei käyty juuri mitään keskustelua. Ryhdyttiin toteuttamaan ihmisoikeusperustaista ulkopolitiikkaa, joka alkoi heijastua voimakkaasti käytännön toimintaan.
– Suomi esimerkiksi tunnusti Venezuelan oppositiojohtajan maan viralliseksi hallitsijaksi. Suomi ei ole tunnustanut aiemmin hallituksia vaan valtioita.
– Oikeusvaltioperiaatetta on korostettu mm. Unkarin ja Puolan kohdalla.
– Suomella pitkä perinne edistää ulkopolitiikalla Suomen kansallisia etuja. Muita tavoitteita edistetty sopusoinnussa ensisijaisen tavoitteen kanssa. Nyt korostetaan tavoitteita, jotka ovat ristiriidassa kansallisten etujen kanssa.
– Suomea viedään uusiin sotiin tosiasioita salaamalla. Väyrynen kertoo näistä kirjassaan ”Sota vai rauha Suomelle”.

Kommenttipuheenvuoro, kansanedustaja Kaisa Juuso (ps.)

– EU-jäsenyyden vaikutuksia ei tuotu tarpeeksi hyvin esiin, puhuttiin vain hyvistä puolista.
– EU:n olisi pitänyt säilyä löyhänä vapaakauppaliittona.
– Juuso pitää Suomen eurojäsenyyttä virheenä.
– Ihmisoikeuspolitiikan korostaminen on iso muutos. Hallitus perustelee nykyisin melkein mitä tahansa ihmisoikeuksilla.
– Juuso kertoo kannattavansa Nato-jäsenyyttä. Uhka, että Suomi olisi seuraava, tuntui Venäjän hyökättyä hänen mukaansa todelliselta.
– ”Toivoisin, että joku merkittävä valtionpäämies alkaisi puhumaan rauhasta.”

Nyt käydään keskustelua alustuksista

– Professori Vilho Harle: Tilannetta pitäisi purkaa Ukrainan tilanteessa siitä, että mikä on se ristiriita, joka johtanut väkivallan käyttöön?
– Markus Mustajärvi: Esimerkiksi Irakin sodan suhteen Yhdysvallat kyseenalaisti Norjan turvatakuut saadakseen tuen toimilleen. Yhdysvallat on aika ajoin pelannut kovaakin peliä sen suhteen, että se on saanut tahtonsa läpi.
– Paavo Väyrynen: Euroopan suvereniteetti ja strateginen autonomia on tärkeä teema.
– Paavo Väyrynen: Mediaa ja suomalaisia manipuloitu sotapropagandalla, vaikka on todettu selvästi samaan aikaan, että Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa. Nato-jäsenenä tarvitaan palkka-armeija. Ei Nato-velvoitteita täyttämään voida asevelvollisia lähettää.

Paavo Väyrynen kertoo, että Pohjantähtikeskuksen seminaarit todennäköisesti saavat jatkoa.

Keskustelua Variksen alustuksesta

– Voisiko, pitäisikö tai kannattaisiko Suomen liittyä BRICS-maihin?
Varis ei lähde neuvomaan, mutta sanoo, että BRICS on lupaavin yhteenliittymä tällä hetkellä, mutta hän näkee myös, että NAM:ia (Non-aligned Movement) pitäisi vahvistaa.
– Tapio Varis: Ydinkysymys on mikä on dollarin asema ja mikä on Yhdysvaltain reaktio, kun esimerkiksi Kiina alkaa tehdä kauppaa omassa valuutassaan dollarin sijaan?
– Paavo Väyrynen: Bidenin hallinto lähti rakentamaan uutta kylmää sotaa autoritääristen ja demokraattisten maiden välillä. Trumpilla oli hieman toisenlainen näkökulma.
– Varis ajattelee, että Yhdysvalloissa tuumitaan, että kun Eurooppa on saatu alisteiseksi, Eurooppa saa ”mennä menojaan.”

Seminaarin päättää kansainvälisen politiikan tutkija, professori Vilho Harlen alustus ”Ulkopolitiikan uudet ulottuvuudet”

– Harle on saanut hiljattain valmiiksi uuden kirjan Moniulotteinen ulkopolitiikka – opas ulkopolitiikan tutkimukseen ja pohdintaan.
– Harle pohtii Suomen ulkopolitiikan tulevaisuutta. Oli Suomi Naton jäsen tai ei, niin jonkunlainen ulkopolitiikka Suomella tulisi olla.
– Kysymys kuuluu, miten itsenäisesti Suomi vie itseään eteenpäin, oli tilanne mikä tahansa. Harlen mukaan ulkopolitiikan tulisi olla itsenäistä ja palvella Suomen ja suomalaisten kansallista etua. Tulee hyödyntää mahdollisuudet kansan hyväksi.
– Harle käy läpi kansainvälisen politiikan tutkimusta hallitsevan englantilaisen koulukunnan käsitteistöä.
– Esimerkiksi kauppa ja sota ovat tässä käsitteistössä instituutioita, ts. laajempia kysymyksiä, kuin arkikielessä.
– Ihmiskunnassa taipumusta kahtiajakoon: Oikeaoppisiin ja vääräoppisiin, hyvään ja pahaan jne.
– Valtio ajaa etujaan kansainvälisessä politiikassa muuttaakseen sääntöjä ja normeja.
– Ulkopolitiikkaa ei ole Suomessa tutkittu monipuolisesti. Harle sanoo nähneensä vain yhden tutkimuksen, missä kaikki ulkopolitiikan ulottuvuudet ovat läsnä ja se on sattumoisin Paavo Väyrysen väitöskirja.
– Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Harle on havainnut sen muutoksen, että siinä missä ennen turvallisuuspolitiikka oli alisteinen ulkopolitiikalle, mutta viime vuosina sotilaallinen turvallisuus on tullut määrääväksi.
– Edelleen puhutaan sääntöpohjaisuudesta, mutta millaista sääntöpohjaista järjestystä kehitetään, siitä ei ole mitään merkkejä.
– Ihmiskunnan poliittista organisoitumista koskevan kysymyksen Harle haluaa nostaa esiin. Valtio ei näytä riittävän, vaan näytetään kaipaavan leveämpiä hartioita, jopa maailmanhallitusta toivotaan, joka ei kuitenkaan synny vapaaehtoisesti. Todennäköisempi mahdollisuus uudelleenorganisoitumiseen on kuitenkin suurvaltoihin perustuva.
– Harle mainitsee George Orwellin Vuonna 1984. Orwellilla oli kolme suuraluetta ja jatkuvan sodan käsite, joka oli peräisin Burnhamilta. Orwell varoittaa suuralue-ajattelusta ja mihin se johtaa. Maailmaa ei kannata tällaisen ajattelun varaan rakentaa.
– Koskaan ei ole vallinnut sellaista rauhan tilaa, ettei jossain olisi sodittu.
– Näyttää vahvasti siltä, että kahtiajakautuminen on mahdollista.
– Jos halutaan, että ihmiskunta säilyy, niin Harle laskee leikkiä, että kaksi suuraluetta voisivat säilyttää rauhan parhaiten uhkaillessaan toisiaan ydinaseilla, mutta kumpikaan osapuoli ei uskaltaisi sotaan lähteä.
– Pelkona on se, että valitun politiikan lähtökohta on se, että Suomi osallistuu jatkossa kaikkiin mahdollisiin sotilaallisiin interventioihin, joita läntinen yhteisö keksii tehdä ja Suomi tekee kaiken luokan kilteimpänä oppilaana, kuten Afganistanin operaatiossa. (toim. huom. kuten myös EU:ssa.)
– Todennäköisesti Suomi ajattelee pelokkaasti, että jos ei anneta apua kaikessa missä pyydetään, niin ei sitä saada itsekään. Harle näkee, ettei Suomella ole aitoa mahdollisuutta ja uskallusta toimia toisin.
– Suomessa on syytä pohtia mihin ollaan menossa. Harle puhuu itsenäisen ulkopolitiikan puolesta.

Seminaarin päätös ja yhteenveto

Pekka Visuri kommentoi, että Mauno Koiviston mukaan Suomen ei tule rakentaa ulkopolitiikkaansa ulkoisen tuen varaan. Koivisto myös luotti Pohjoismaiden sijasta mieluummin Saksaan, koska Saksalla oli Suomen kaltainen linja Venäjään.

Paavo Väyrynen: Tunteita käytetään hyväksi sotapropagandassa. Venäjän hyökättyä alettiin viitata muun muassa talvisotaan.

Yleisöstä kiittelyä hyvistä esityksistä!

Viimeinen kommentoija päättää seminaarin osaltaan siteeraten Andy McCoy:ta: ”Haluutsä kuulla totuuden vai sen että se kuulostaa nastalta?”