Lisää mielenkiintoista luettavaa

Tilaa
Ilmoita
guest

6 Kommenttia
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit
lampaat uskoo kaiken
lampaat uskoo kaiken
2 vuotta sitten

Suomalaiset ovat yksi maailman tyhmimmistä ja hyväuskoisimmista kansoista. Yhä suuri osa suomalaisista uskoo, että 11. syyskuuta tapahtuneet iskut olivat muslimi-terroristien tekosia.

No eipä ihme että ilmastonmuutos-, korona-, ukraina-, vaalitulos- ja nato-uutisointi uppoaa suomalaisiin niin helposti. Tyhmä lammaskansa, jolle on tärkeää ainoastaan että tv:stä tulee ns. viihdettä ja kaupasta saa halpaa olutta.

Hema
Hema
2 vuotta sitten

Olen hieman eri mieltä lampaan kanssa. Suomalaiset eivät ole tyhmiä, mutta heille kerrotut valheet ovat valtavia. Ei ole tyhmyyttä uskoa siihen, mihin enemmistö näyttäisi uskovan, vaan pelkuruutta. Valheet itsessään eivät ole niinkään pelottavia, vaan niiden kokonaisvaltaisuus. Pelottavaa on myös kyseenalaistaa kaikki mitä on pitänyt totena, itsestäänselvyytenä. Pelottavaa on ajatella omilla aivoillaan, ja hyväksyä omat loogiset päätelmät ohi vallitsevan yleiseksi katsotun näkemyksen. Se tuo mukanaan yksinäisyyden tunnetta ja joukkoon kuulumattomuuden tuntua. Ihmiset pelkäävät toki väärässä olemista, mutta lähes kaikki kammoksuvat toden teolla YKSIN väärässä olemista.
Monille meistä suomalaisista, televisio, uutiset, poliitikot ja pankit edustavat turvaa ja todellisuutta. Ajatukset jotka haastavat tätä turvaa ja todellisuutta, koetaan kauhistuttavina. Jopa uhkaavina. Jos käytän sammakko ja kattila- vertausta, me suomalaiset olemme sammakoita kattilassa jota lämmitetään niin hitaasti että ehdimme synnyttää lisää suomalaisia ennen kiehumispistettä. Mikäli koet ärsyttävänä ihmisten vastahakoisuuden omaksua valtavirrasta poikkeavaa tietoa, ongelma on sinussa. Jos voisit pakottaa kanssaihmisesi omaksumaan uuden näkemyksen hetkessä, olisi se sama kuin pakottaa kuutionmallinen palikka pyöreästä reiästä. Jotain todennäköisesti hajoaisi prosessissa. Voit vain kertoa totuuden, muut saavat silti itse päättää mihin lopulta uskovat.

Jussi Neuvonen
Jussi Neuvonen
2 vuotta sitten
Vastaa  Hema

Näinhän se on että raivoamisesta ei ole hyötyä. Mutta paineita on pakko välillä purkaa. Uskomatonta miten harva ruutua tuijottavasta populaatiosta näyttää edes ”läpällä” googlanneen jotain 911truth-tyylistä, kyllä siellä matskua löytyisi vieläkin. Ei ole deletoitu, tosin ei enää viime vuosina paljon lisäiltykään. Kohta siitäkin spektaakkelista 22 v.

Raimo N
Raimo N
2 vuotta sitten

Kyseessä on yksi historian tyylikkäimmistä false flag operaatioista, joten nuo kaikki kaapparit voi jöttää ihan omaan arvoonsa. Kaikki jotka omaavat edes perustietämyksen rakenteista tajuaa sen. Saatikka ne jotka ymmärtää lentämisestä ja lentokoneista jotain. Virallinen narratiivi ei pysy pystyssä sitä vapaan pudotuksen aikaakaan. 911 on ollut monelle se lopullinen herääminen.

Jussi Neuvonen
Jussi Neuvonen
2 vuotta sitten
Vastaa  Raimo N

Monelle 911 oli myös tällainen herääminen: jos tämä menee läpi, mikä tahansa voi mennä läpi. Siis monelle miljardiomaisuuden lähituntumassa. Ehkä sellainen omaisuus jopa ”altistaa” ihmisvihalle, ainakin iän karttuessa ja kuoleman lähestyessä? Siinä olisi vaihteeksi altistuminen joka merkitseekin jotain.

trackback

[…] Syyskuun 11. päivän terrori-iskuun liitettyjen kaappareiden joukossa CIA-värväyksiä […]