Ruotsissa rikollisjengit värväävät kehitysvammaisia ja tyttöjä
Ruotsin rikollisverkostot värväävät yhä enemmän kehitysvammaisia ja tyttöjä rikoksiin tarjoamalla ystävyyttä; ilmiö haastaa poliisin ja oikeusjärjestelmän vanhat käsitykset.
Viime aikoina on havaittu Ruotsin järjestäytyneen rikollisuuden värväävän rikoksia tekemään yhä suuremmassa määrin kehitysvammaisia sekä tyttöjä. Ruotsissa noin 100 kehitysvammaista joutui viime vuonna oikeuteen rikoksesta syytettynä, ja vastikään 15-vuotias tyttö vangittiin kahdesta palkkamurhasta epäiltynä.
Kehitysvammaisia houkutellaan tekemään rikoksia jengin hyväksi ystävyyttä ja joukkoon kuulumista tarjoamalla.
”He pitävät huolta, että kukaan ei jää yksin. Sillä me olemme (yksinäisiä). Moni haluaa paljon ystäviä”, sanoo 19-vuotias Denise, jota rikollisverkostot ovat houkutelleet riveihinsä.
Värväys tapahtuu muun muassa sosiaalisessa mediassa. Ensin rikolliset tarjoavat ystävyyttä ja sitten alkavat pyynnöt tehdä palveluksia tai tehtäviä.
Tytöt ovat aina olleet osa järjestäytynyttä rikollisuutta, mutta enimmäkseen tyttöystävinä tai tukijoina. Rikollisverkostojen jäsenistä ehdoton enemmistö on miehiä ja poikia, mutta tytöillä on Ruotsin järjestäytyneessä rikollisuudessa jo keskeinen rooli.
Ongelmana on poliisien ja oikeusjärjestelmän vanhakantainen asenne, jonka mukaan tytöt ovat liian heikkoja tekemään rikoksia. Järjestelmä mieluummin näkee tytöt rikosten uhreina, kuin tekijöinä ja heitä kohdellaan hellävaroen rikosten tutkinnassa sekä oikeudenkäynneissä.
”Vallalla on käsitys, että tytöt ovat liian hauraita rikolliseen elämään”, sanoo naisten ja tyttöjen rikollisuutta tutkinut Anna Hedin Ekström.
”Meidän täytyy muuttaa ajattelutapaamme”, Hedin Ekström jatkaa.
Sekä tytöt että kehitysvammaiset ovat yleisesti katsottuna uhreja, eivät rikollisia, ja siksi he jäävät helpommin poliisin tutkan alapuolelle.
Lue myös:
Kuvituskuva: AleWi/Wikimedia Commons (CC0)
Kokeile ensimmäinen kuukausi 1 € – sen jälkeen 3 €/kk.
Esa Paloniemi
Esa Paloniemi (s. 1971 Ruotsi) on poliittisesti, uskonnollisesti ja aatteellisesti sitoutumaton monialadiletantti ja indiekirjailija.

