Geopolitiikan lasku saapui – Kiina kääntämässä selkänsä Nokialle
Suomi valitsi rintaman, mutta laskun maksaa Nokia: Kiinan markkinat katoamassa.
Mainos. Artikkeli jatkuu alla.
Nokia varoittaa, että Kiina on käytännössä sulkemassa länsimaiset verkkolaitevalmistajat ulos markkinoiltaan. Yhtiön mobiiliverkkojen johtaja Tommi Uitto kertoi Talouselämälle, että suurilta kiinalaisoperaattoreilta on tullut suullisia viestejä: Nokian ja Ericssonin toimittamia laitteita ei enää hyväksytä turvallisuussyihin vedoten.
Kiinan markkinat eivät ole olleet Nokialle elintärkeitä – yhtiön osuus on vain muutamia prosentteja. Symbolisesti päätös kuitenkin painaa, sillä se näyttää, kuinka teknologia on muuttunut geopoliittiseksi aseeksi. Kiina käyttää samoja perusteluja kuin länsi, kun se sulkee Huawein ja ZTE:n ulos Euroopasta.
Nokia toivoo “symmetriaa”: jos länsimaiset yhtiöt suljetaan Kiinasta, pitäisi EU:n vastata samalla mitalla. Mutta tällainen ajattelu kertoo myös ongelmasta. Kun Suomi ja muu Eurooppa asettuivat tiukasti Venäjä-pakoterintamaan ja tukivat Yhdysvaltojen Kiina-linjaa, toivottiin, että seuraukset näkyisivät vain idässä. Nyt tilanne on kääntynyt: pakotteet ovat osuneet omaan nilkkaan.
Kysymys kuuluu, kuinka paljon Eurooppa on valmis maksamaan teknologisesta “omavaraisuudesta”, jos se tarkoittaa, että markkinat Kiinassa sulkeutuvat, mutta Huawein kaltaiset toimijat pysyvät yhä vahvasti mukana Euroopan verkoissa.
Nokia ja Ericsson joutuvat siis kantamaan seuraukset geopoliittisesta valinnasta, joka tehtiin paljon korkeammalla tasolla.
Suomessa voidaan kysyä, oliko viisasta lähteä rintamaan, jossa lopputulos on se, että omat yritykset kärsivät enemmän kuin kilpailijat.
Mainos. Juttu jatkuu alla.
Lähde: Telecom TV
Kuvituskuva: Solomon203 (CC BY-SA 4.0)
Kirjoittanut
Viimeisimmät
- 26.2.2026UlkomaatMélenchon haluaa murtaa mediajättien tiedonvälityksen monopolin
- 23.2.2026PääkirjoitusPääkirjoitus 23.2.2026: Zelenskyin energiakiristys rikkoo EU:n ja Ukrainan assosiaatiosopimusta
- 22.2.2026UlkomaatMacron: Sananvapaus on täyttä hölynpölyä
- 21.2.2026UlkomaatMinisteri pakeni junassa – miljoonalahjukset ja käteiskätköt ravistelevat Ukrainan johtoa

Lataa sovellus