Rakuunan vieraskynä: VOIHAN TEBOIL – Miksi Teboil? Vai siksi Teboil?
Teboilin alasajo ei ole vain pakotteiden sivuvaikutus, vaan osa polttoainemarkkinoiden syvempää murrosta, jossa valta keskittyy harvoille.
Mainos. Artikkeli jatkuu alla.
Asiaa voisi tarkastella laajemmin kuin pelkästään pienen Suomineidon kannalta – ja silloin asiayhteydet aukeavat selkeämmin. Rakuuna puhuu nyt vain ajatuksiaan Lukoilin Suomen toiminnoista.
Teboilin historiaa lyhyesti
Suomen Petrooli Oy perustettiin Viipurissa 1932. Yhtiön taustalla oli saksalaisia omistajia ja sen tavoitteena oli kilpailla kansainvälisten öljy-yhtiöiden kanssa Suomen markkinoilla.
Oy Trustivapaa Bensiini Ab perustettiin Helsingissä 1934 merikapteeni Mauritz Skogströmin ja kahden liikemiehen toimesta. Tarkoitus oli tarjota kotimainen ja kartellivapaa vaihtoehto markkinoita hallinneille suurille öljy-yhtiöille. Nimi kuvasi tavoitetta: toimia riippumattomana ja kansainvälisten kartellien ulkopuolella. TB oli pitkään käytössä, kunnes se muuttui TEEBEE:n kautta Teboiliksi.
Sodan jälkeen Suomen Petroolin omistus siirtyi valtion hallinnoiman Ulkomaalaisen Omistuksen Hallintokunnan kautta käytännössä Neuvostoliiton intressipiiriin – samoin kuin Trustivapaa Bensiini Oy:n omistus.
Vuonna 2005 venäläinen Lukoil osti Oy Teboil Ab:n ja Suomen Petrooli Oy:n koko osakekannan Nafta Moskvalta. Suomen Petrooli jatkoi erillisenä yrityksenä vuoteen 2008, jolloin se fuusioitiin Teboiliin.
Yhteenvetona: TB:n alkuperäinen ajatus oli tarjota suomalaisille kartellivapaata polttoainetta. Öljykartelli on ollut vuosikymmeniä sallittu – ja Suomesta saadaan nyt se viimeinen ”rikkuri” pois. Siksi Teboil.
Mainos. Juttu jatkuu alla.
Ajatuksia pakotteista
Pakotteet ovat hyvä peruste nostaa hintoja lammaslaumalle. Sanaan ”pakote” on saatu liitettyä tunnetta valtamedian toimesta ja kansalaisille jopa halu maksaa enemmän – koska pakote. Ilmastonmuutos on toinen esimerkki: sillä perustellaan veroja jopa omalle tontille sataneesta vedestä. Kun veron korotukselle tarvitaan peruste, media kertoo sen, ja kansa hyväksyy sen hysteerisenä. Ihmettelen, ettei koronaveroa koskaan mainittu…
Venäjän vastaiset pakotteet ovat ajaneet koko itärajan yrittäjät ennenäkemättömään ahdinkoon. Konkurssiaalto on valtava ja vaikutukset näkyvät koko Suomen työllisyydessä. Hallitus tekee parhaansa EU:n ja USA:n vasallina, mutta housut ovat jo ureasta märät ja saappaanvarret täynnä ripulia.
Syyt sysätään Ukrainalle ja korona-ajalle, mutta tosiasioiden tunnustaminen puuttuu. Suomineitoa on koeteltu jo tsaariin ajoista, mutta todellinen alamäki alkoi 1995 EU-jäsenyyden myötä. Nyt tuhon tiellä ei näy loppua. Pakotteiden aiheuttama kansantalouden lasku on ennenäkemätön ja nousua lupaavat valehtelevat.
Unkarin pääministeri Viktor Orbán kävi juttelemassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kanssa ja saa jatkaa venäläisen energian ostoa. Suomen poliitikoilla ei ole edes rohkeutta katsoa samaan suuntaan – ryömivät kuin madot, koska NATO ja ryssänpelko.
Kekkosta ja virkamieshallitusta kaivattaisiin. Kenen etu on, että Suomessa Teboilin ketju lyödään alas?
Teboil = PJSC LUKOIL Suomen näkökulmasta
Suomen neljä suurinta polttoaineen jakelijaa asemien lukumäärällä:
- ST1 Nordic (+ entinen Shell) – noin 1300 asemaa
- Neste – noin 700 asemaa
- ABC – noin 430 asemaa
- Teboil – noin 400 asemaa
- Muita pienempiä toimijoita
Lukoilin omistuspohja on tunnetusti sidoksissa Venäjän valtioon yksityishenkilöiden kautta. Omistajina on ollut myös mm. Blackrock ja Vanguard, mutta pakotteiden myötä ne ovat mitä ilmeisimmin irtaantuneet.
Teboil kertoo hankkivansa polttonesteet pääosin Nesteeltä ja Länsi-Euroopasta – pakotteet tosin herättävät kysymyksiä. Terminaalit sijaitsevat Haminassa, Vaasassa ja Oulussa. Varastoja on mm. Vaasassa, Joensuussa ja Porissa.
Nesteen omistaa 44-prosenttisesti Suomi. Vielä vuonna 2013 Neste osti 82 prosenttia raakaöljystään Venäjältä. Viimeinen erä tuli vuonna 2022. Kukaan ei kuitenkaan ääneen kerro, mistä raakaöljyä tällä hetkellä ostetaan – mahdollisesti samoista lähteistä, kiertäen toisen myyjän kautta.
ABC hankkii polttoaineensa NEOT:in kautta. ST1, jonka omistaa Mika Anttonen yli 80-prosenttisesti, tekee samoin. Pienemmät toimijat, kuten SEO, ostavat Nesteeltä.
Ajatuksia tulevasta kartellista
Jos Teboil katoaa, Suomeen jää kaksi todellista toimittajaa: Neste ja NEOT.
NEOT (North European Oil Trade) on SOK:n (50,8%) ja Anttosen ST1:n (49,2%) omistama yhtiö, KKV:n hyväksynnällä vuodelta 2009. Sillä on terminaalit Haminassa, Porissa, Oulussa, Varkaudessa ja Kuopiossa (vuokrattu ST1:lle).
NEOT ostaa jalostetun polttoaineen sieltä mistä halvimmalla saa – myös Nesteeltä. Neste ei siis pysty olemaan täysin oligopolissa.
Kuka on Mika Anttonen?
Anttonen on suomalainen miljardööri, josta media puhuu yllättävän vähän. Hän aloitti valtionyhtiön öljytraderina, on DI (vm. 1992, ikäänsä nähden aika nopeasti valmistunut), ja rikastui nopeasti öljykaupoillaan. ST1 Nordic osti Suomen ja Ruotsin Shell-asemat jo 2010, mutta brändimuutos tehtiin vasta nyt – samaan aikaan kun Teboilin luukuille ollaan laittamassa laput.
Mainos. Juttu jatkuu alla.
Anttonen omistaa myös Keele Oy:n, joka on merkittävä omistaja tappioliikevaihdolla aika monessa isossa yhtiössä ja tukijana jääkiekosta Vierumäen urheiluopistoon. Esimerkiksi Eppu Normaalin tukijaksi (Akun tehdas) Keele lähti mukaan vuonna 2024.
Valtion rooli
Suomi on ajettu NATO/EU-kiimaan ja kumartaa kaikkea, mitä muut sanelevat. Samalla se pyllistää omalle kansalleen ja tuhoaa sodanjälkeisen Suomen työn. Hallituksella ei ole tahtoa auttaa taantuvaa maata ja sen tukipilaria: pienyrittäjiä.
Myös Teboil-yrittäjät aiotaan jättää odottamaan velkasaneerausta.
Fortum ilmoitti toukokuussa 2022 vetäytyvänsä Venäjältä. Maaliskuussa 2023 Venäjä otti Fortumin Venäjän-yhtiöt haltuunsa turvatakseen toiminnot kansalaisilleen. Miksi Suomi ei voisi tehdä samaa Teboilille? Siksi, että päättäjiltä puuttuu rohkeus ja ymmärrys siitä, mitä Teboilin alasajo tarkoittaa.
Kuka voisi toimia?
Anttonen voisi alan osaajana ja suomalaisena patrioottina pelastaa sen, mitä suomalaiset yrittäjät ovat rakentaneet Teboilin brändin alla. Yrittäjät eivät ole syyllisiä tilanteeseen – heidät voidaan vielä pelastaa.
Joku väittää, että se ei ole mahdollista pakotteiden vuoksi. Se on mahdollista. Tarvitaan tahtotila ja oikea mies oikeaan paikkaan.
Nähtäväksi jää, onko tämä mediassa vaiettu mies Teboil-yrittäjien pelastaja vai hiljainen ja passiivinen tuhoaja. Teboilin ketjua oikeasti tarvitaan, sillä se on merkittävä toimittaja monille suomalaisille pienyrittäjille.
Kuvituskuva: Eero Happonen, Vantaan Kaupunginmuseo (CC BY 4.0)

Rakuuna
Nostoväkeä jo.
Mainos. Juttu jatkuu alla.
Kirjoittanut
Viimeisimmät
- 27.2.2026UlkomaatCIA tutki jo 1950-luvulla rokotteita ihmismielen manipulointiin
- 25.2.2026UlkomaatOrbán määräsi armeijan suojaamaan Unkarin energia-infraa
- 24.2.2026UlkomaatMuskin X haastaa EU:n 120 miljoonan euron DSA-sakon oikeuteen
- 20.2.2026KotimaaMielenosoitus DCA-sopimusta vastaan Helsingissä 23. helmikuuta

Lataa sovellus
Mistäpä muualta näin terävän analyysin olisi lukenut? Siis ennen kuin ehkä 30-luvulla. Mitä Suomi edellä, sitä harva perässä.
Oleellisinta on kuitenkin muistaa että tätä ei olisi tapahtunut ilman Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan, kaikki muu on tyhjänpäiväistä lätinää josta puuttuu vielä Esson muistelu.
oleellisinta olisi myös muistaa, mistä koko ”hyökkäyssota” on alkanut ja kenen masinoimana. Jopa eduskuntamme muisti silloin ennen, ennenkuin kustiin housuihin ja pyllistettiin angloamerikan isoille pojille lopullisesti
Niin, kyseessähän on tietenkin vain Venäjän erikoisoperaatio, ja Krimin valtaus vain vuoden -56 virheen korjaus ja näihin ei tietenkään muilla mailla ole mitään sanomista. Venäjällä ei ole korruptiota ja kerrostalosta tippuville pomoillekin on luonnollinen selitys.
Lukoil/Teboil toimii normaalisti amerikassa, mutta suomalaiset lampaat pistävät mielellään omia yrittäjiä konkurssiin kun isännät vähän pyytävät… kuka onkaan hyötyjä tässä tilanteessa? Lammas ei tajua, koska media ja korruptoituneet päättäjät toistavat sitä valhetta mistä heille maksetaan.
Suomi on EU:ssa arktinen maa, toisenlaiset eliolosuhteet kuin keski ja etelä Euroopassa. Siksi vallanpitäjien tulisi puolustaa Suomen oloja rohkeammin kuin mitä Unkarin ja Sovakian vallanpitäjät tekevät. Suomalaiseen luonteeseen kuluu alruistisuus, jota valanpiäjien tulisi välttää oman maansa kansalaisten hyödyksi.
Ottakaa Kekkosesta esimerkkiä. Hän teki vielä suuremmissa sotaveloissa (75% BKT:sta) elävästä maasta 30 vuodessa liki velattoman. Nyt velat ovat nousseet EU-nöyristelyn tähden 60% BKT:sta ja kansalaisten oppineisuus heikentynyt siinä määrin, että tarvitaan osaavia maahanmuuttajia ja omista nuorista on 100 000 työttömänä, kun taidot eivät riitä. Kaiki tämä johtuu heikkotasoisista vallanpitäjistä, ei mistään muusta. Vallanpitäjät suosivat omaan poiliittista asemaansa eikä mitään muuta.
Erittäin hyvä kirjoitus ja paljastaa sen mitä harva tietää, saatikka ymmärtää. Kuinka pieni piiri tässäkin taas rahastaa ja hommaa pyörittää. Yllättyykö joku NEOT omistajista…. kohti kartellia..
ja kiitos taas vastaansanomille, tai siis verkkosanomille – on se hyvä että näitä kirjoituksia julkaistaan jossain, valtamediassa näitä on turha odottaa näkyvän…