Enemmistö suomalaisista tyytymättömiä sekä hallitukseen että oppositioon

Ja silti ihmiset äänestävät noita samoja naamoja ja puouleita aina vaan uudestaan.

Yleisin kuulemani syy – tämä on siis vain minun kokemukseni, ei välttämättä maamme väestöä kuvaava tutkimus – on ”…kun se on niin kivan näköinen…” , ja osa lisää loppuun vielä ”.., ja fiksu”, jonka oletan kumpuavan epäuskoisesta ilmeestäni. Näin siis kysyessäni; Miksi äänestit juuri häntä? Tuo vastaus on huomattavasti yleisempi naisten suusta. Miesten suusta, yleisin vastaus on lyhyt saarna puoluearvoista. Oletan sen juontuvan vastaajan olettamista, tai tietämistä puoluearvoista.

Tuo epäuskoinen ilmeeni ei johdu halustani arvostella toisten valintoja – toki joskus haluaisin silti – vaan siitä kuinka kepeästi ja kritiikittömästi monet arpovat äänensä saajan. Toki puolueilla on jossain paperilla joitain ilmoitettuja arvoja, mutta ne ovat täysin epäolennaisia, koska puolueet tai paperit eivät edusta ihmistä. Voisin lyödä vetoa että alle puolet minkään puolueen jäsenistä, eivät osaisi luetella puolueensa arvoja kysyttäessä. Uskon olevan luonnollista että ihmiset samaistuvat kevyempiin, alitajuisiin ja kehonkielen ilmaisemiin – löyhästi arvoiksi laskettaviin – seikkoihin ”edustajissaan”. Tämän taas uskon johtuvan siitä, että mitään asiaa ei ole käsitelty seikkaperäisesti, totuudenmukaisesti, kriittisesti ja kaikki näkökumat huomioiden; Ei eduskunnassa, hallituksessa tai varsinkaan valtamediassa. Siksi kaiketi on luonnollista että siisteyttä ja tyylikkyyttä arvostavat ihmiset päätyvät äänestämään jotain ulkoisesti edustavaa, hyväkäytöksistä valehtelijaa kun taas suorapuheisuutta arvostavat antavat äänensä sille jonka puhe kuulostaa suorimmalta.

Politiikka on peliä, ainakin poliitikoille. Se on nykymuotoinen versio aatelisten valtapelistä, mutta äänestäjä ei ole se vallankäyttäjä. Äänestäjät kyllä kaiketi ”ylentävät” joukostaan toisia osallistumaan politiikan peliin, mutta poliitikon vastuu äänestäjiään kohtaa päättyy tasan siihen mistä hänen pelinsä alkaa.

Ennenvanhaan rahallakin oli arvo. Lyhyesti; Se muodostui käyttäjiensä tuotantomääristä ja -kapasiteetista. Se oli sidottu johonkin todelliseen. Historiassa usein viljaan ( katso ’karaatti’ ), mutta sittemmin yleistyi kultavarantoon sidotut valuutat. Wanhoissa suomalaisissa ”seteleissä” on tuo tieto oikein kirjoitettuna itse paperiin. Nykyään rahaa painetaan tyhjästä, ja suomen tapauksessa rajojemme ulkopuolella.

Poliitikko lainaa tuota rahaa ”suoraan” painajalta. Kärjistän yksinkertaistaakseni, en valehdellakseni. Saadun lainan määrä riippuu kansalaisten määrästä, osittain myös yhä BKT:a. Poliitikko kaunistelee lainaajalle tulevan verokertymän määrää, ja lainaaja esittää uskovansa poliitikkoa. Joka ”syklillä” velka kasvaa. Todellisuudessa poliitikot ovat huonompia taloudenpitäjiä kuin useimmat teini-ikäiset. Tämä siksi että useimmat teini-ikäiset elävät todellisuudessa menojensa ja varallisuutensa kanssa.

Nykytilanne mahdollistaa ”lainsäädännön ostamisen”. Rahanpainajat omistavat enemmistöosuudet mm. lääketeollisuudesta, sotateollisuudesta, valtamediasta, pankkitoiminnasta – joka aloitti koko rahanpainannan – ja nykyään myös suuren mittakaavan ruuantuotannosta. Poliitikon tehtäväksi jää selitellä miksi tähän päädyttiin, ja miksi se saattaa olla jopa hyvä juttu.

”Me tienataan tällä” !!!!