Suomen roikkuminen eurossa on roikkumista 90-luvun lamaan johtaneessa politiikassa
Markan kellutus syyskuussa 1992 luultavasti esti viime hetkellä Suomen valtion ja talouden luhistumisen. Oma, kelluva valuutta olisi myös koronakriisin jälkeistä nousua vauhdittava tekijä Suomelle.
Mainos. Artikkeli jatkuu alla.
Vahvan markan politiikka oli talouspolitiikan linjaus, jolla markan arvo pidettiin keinotekoisesti korkealla. Markalle annettiin siis kiinteä valuuttakurssi. Vahvan valuutan politiikka oli aikansa vitsaus, jota ajoivat monet Länsi-Euroopan valtiot.
Pääministeri Kalevi Sorsa (sd.) julisti vuonna 1986 hallituksen muodostamisen ehdoksi vahvan markan politiikan. Sorsan hallitusta seurannut Esko Ahon (kesk.) hallitus kytki markan euroa edeltäneeseen yhteisvaluutta ECU:un. ECU-kokeilussa kullakin osallistuneella maalla oli kansalliset valuutat, mutta ne oli sidottu toisiinsa kiinteällä kurssilla.
Vahvan markan politiikan ja ECU-kokeilun seurauksena Suomi syöksyi 1990-luvun alun lamaan, koska Suomella oli liian vahva valuutta verrattuna suhteessa sen todelliseen arvoon. Jos markka olisi tuolloin ollut kelluva valuutta, sen heikkeneminen olisi pehmentänyt laman vaikutuksia. Vaihtotase olisi korjaantunut hivuttaen tuontihintoja ylös ja vientihintoja alas.
Koska devalvaatiopolitiikkaa välteltiin, talouden tilaa oli tarkoitus korjata sisäisen devalvaation keinoin, eli palkkoja ja hintoja laskemalla. Valtiovarainministeri Iiro Viinasen (kok.) lupauksista huolimatta Suomi oli pakotettu markan devalvointiin.
Lopulta Ahon hallitus luopui toivottomasta taistelusta ja päästi markan kellumaan. Kellutus katkaisi talouden syöksykierteen lähes välittömästi ja pääoman paluu Suomeen alkoi.
Suomen liittyminen euroalueeseen katastrofiin päättyneestä ECU-kokeilusta mitään oppimatta, palautti Suomen talouteen samat ongelmat, joista markan kellutuspäätöksellä hetkeksi päästiin. Euro on Suomelle liian vahva valuutta ja talouden ongelmien korjaamiseksi ei ole muita vaihtoehtoja, kuin sisäinen devalvaatio tai raju velkaantuminen.
Mainos. Juttu jatkuu alla.
Entinen Pohjoismaiden investointipankin toimitusjohtaja sekä Suomen pankissa ja Valtiovarainministeriössä pitkään vaikuttanut Johnny Åkerholm nosti Vasabladetin kirjoituksessaan 23.2.2021 esiin kylmäävän tosiasian siitä, että Suomen talouskasvu on kymmenen vuoden ajan ollut lähes maailman surkeinta.
”Suomi on vertailussa 141 maan joukossa 134. sijalla kasvun suhteen. Ero on 10–17 prosenttia muihin Pohjoismaihin verrattuna”, Åkerholm kirjoittaa. Kasvuero omasta, kelluvasta valuutastaan hyötyvään Ruotsiin on peräti 20 prosenttia.
Suomen hyvinvointi on rahoitettu elämällä rajusti velaksi. Taloustieteilijä Sixten Korkman kirjoitti 16.3.2021 Helsingin Sanomien kolumnissaan, että on vain ajan kysymys, milloin seuraava finanssikriisi laukeaa ja euroalue tarvitsee uusia tukipaketteja ja tulonsiirtoja.
Markan kellutus syyskuussa 1992 luultavasti esti viime hetkellä Suomen valtion ja talouden luhistumisen. Oma, kelluva valuutta olisi myös koronakriisin jälkeistä nousua vauhdittava tekijä Suomelle. Euron pelastamisen pohjattoman toivomuskaivon sijasta Suomen tulisi panostaa liikenevät miljardit eurosta eroamiseen.
Piditkö lukemastasi? Arvostaisimme, jos jakaisit artikkelin eteenpäin.
Verkkosanomien sovellus on saatavilla mobiililaitteille:
Lataa sovellus
Toimituksen huomautus: Vastavuoro-kirjoitukset edustavat ainoastaan kirjoittajiensa näkemyksiä.
Kirjoittanut
Viimeisimmät
- 20.12.2025VS PremiumNato-jäsenyyden harha ja kansallinen vastuu – automaattista apua ei ole
- 19.12.2025PerspektiiviJeffrey Sachsilta avoin kirje Friedrich Merzille: ”Opetelkaa historiaa, herra liittokansleri!”
- 18.12.2025TalousPurra vaatii keskustelua eurojäsenyyden haitoista
- 14.12.2025UlkomaatFico: ”Jos venäläisen tai ukrainalaisen elämä on paskan arvoinen, en halua olla osa sellaista Länsi-Eurooppaa”
[…] Suomen roikkuminen eurossa on roikkumista 90-luvun lamaan johtaneessa politiikassa […]