TikTok: Ei todisteita Venäjän vaalivaikuttamisesta Romanian presidentinvaaleissa
TikTokin mukaan todisteita Venäjän vaalivaikuttamisesta ei löytynyt ja väitetty kampanja olikin toisen romanialaispuolueen kampanja.
TikTokin mukaan todisteita Venäjän vaalivaikuttamisesta ei löytynyt ja väitetty kampanja olikin toisen romanialaispuolueen kampanja.
Euroopan itäraja testattiin Cincussa, kun Nato harjoitteli vähäisellä Yhdysvaltain tuella. Samaan aikaan sotilasliiton epätoivoinen eurooppalainen siipi uhittelee Venäjälle ennaltaehkäisevillä iskuilla.
Százhalombattan jalostamon räjähdyksen syy on yhä epäselvä, mutta pääministeri Orbán ei sulje pois mahdollisuutta ulkopuolisesta iskusta.
Yhdysvaltain tutkinta kumoaa EU:n väitteet: Georgescu nappasi reilun voiton ilman Venäjän sormenjälkiä – Bryssel jäi kiinni pelistä.
Oikeusasiantuntijat väittävät, että Ploieștin muutoksenhakutuomioistuimen päätöksellä kumota perustuslakituomioistuimen vaalien mitätöinti ei ole merkitystä.
Italian varapääministeri Matteo Salvini ruoski Ranskan presidentinvaalien ennakkosuosikki Marine Le Penin saamaa tuomiota kovin sanoin.
Romanialaiseen demokratiakäsitykseen ei enää mahdu EU:n ja Naton vastustaminen. Onko syytä pelätä, että Suomessakaan ei pian enää voi asettua ehdolle, jos vastustaa EU:ta ja Natoa?
Romanian vaaliviranomaiset hylkäsivät viime vuoden lopulla presidentinvaalit voittaneen Călin Georgescun ehdokkuuden presidentinvaaleissa. Levottomuudet puhkesivat Bukarestissa päätöksen jälkeen.
EU:lle ei riitä edes sensuurilaki DSA, vaan se tarvitsee uusia välineitä ulkomaisen sekaantumisen torjumiseen, sanoo komission suomalainen varapuheenjohtaja Henna Virkkunen.
Romanian presidentinvaalit joulukuussa voittanut ehdokas Călin Georgescu pidätettiin keskiviikkona ja häntä kuulusteltiin viiden tunnin ajan valtakunnansyyttäjänvirastossa.
Suorapuheisen ex-komissaarin Thierry Bretonin lausunnot televisiossa koskien Romanian mitätöityä vaalitulosta ja saman mahdollista toistamista Saksassa AfD:n voittaessa ovat aiheuttaneet kohun.
Värivallankumoukset eivät ole tuoneet demokratiaa ja rauhaa, vaan avanneet Pandoran lippaan, joka on jättänyt monet maat ja alueet ympäri maailmaa poliittiseen myllerrykseen, taloustaantumaan ja sosiaalisiin katastrofeihin.
Entinen ruotsalaisupseeri ja sota-analyytikko Mikael Valtersson jakoi sosiaalisessa mediassa arvionsa siitä, miten Ukrainan sota tulee päättymään. Entinen ruotsalaisupseeri ja sota-analyytikko Mikael Valtersson jakoi viestipalvelu X:ssä…
Romanialaiset syyttäjät ovat syyttäneet entistä pääministeriä sekä kahta entistä terveysministeriä tarpeettomien Covid-19 -rokotteiden ostamisesta.
Presidentti Joe Bidenin perhe tienasi miljoonia tämän varapresidenttikauden aikana. Yhdysvaltain kongressin valvontakomitea kertoo näkevänsä merkkejä vaikutusvallan kaupittelusta.
Kulisseissa käytävä geopoliittinen kaasusota on Euroopan sotien taustalta löytyvä vaiettu vaikutin, josta valtamediassa vakioasiantuntijat eivät vahingossakaan puhu.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.