Kokoomuksen ja perussuomalaisten leikkauspolitiikka toi lisää työttömiä
Hallituksen leikkauspolitiikka on lisännyt työttömyyttä: Petteri Orpon ja Riikka Purran lupaukset työpaikoista jäivät toteutumatta.
Hallituksen leikkauspolitiikka on lisännyt työttömyyttä: Petteri Orpon ja Riikka Purran lupaukset työpaikoista jäivät toteutumatta.
Purran lausunto eurojäsenyyden haitoista heijastaa laajempaa talouskritiikkiä: yhteisvaluutta on sitonut Euroopan heikkoon kasvuun.
Paavo Väyrynen vaatii jälleen kansanäänestystä Suomen eurojäsenyydestä ja jätti siitä uuden kansalaisaloitteen oikeusministeriöön.
Euroopan unioni puuhaa uutta yhteisvelkaa puolustukseen. Asia nousi pöydälle maanantaina, kun EU-maiden johtajat keskustelivat Brysselissä Euroopan puolustuksen vahvistamisesta.
Orpon-Purran hallitus pyrkii kaventamaan suoraa jäsendemokratiaa eduskuntavaalien ehdokasasettelussa poistamalla vaalilain määräämän pakollisen jäsenäänestyksen.
Ex-ministeri jyrähti terveisensä Helsingin Sanomien nykytilasta Sanomatalon suuntaan sosiaalisessa mediassa lauantaina.
Yksi jos toinenkin kellokas on kiirehtinyt kertomaan, miten kauhea ja pelottava sekä Putinin pussiin pelaava asia EU-ero olisi. Ilman EU:tahan Suomi olisi omillaan ja päättäisi itse. Mitä siitäkin tulisi?
Raaseporin kaupunginvaltuutettu, joka on tunnettu Nato-kriittisenä ja hän on viime aikoina arvostellut puolueen edustajia rasisistista lausunnoista, erotettiin perussuomalaisista.
Perussuomalaisten edustajat tukivat Etelä-Pohjanmaan maahanmuutto-ohjelmassa esitettyä maahanmuuton tuplaamista, kertoo Seinäjokinen.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.