Varoufakis: Liittovaltio tai euron loppu
Varoufakisin mukaan EU-johtajat välttelevät valintaa liittovaltion ja euron purkamisen välillä, vaikka rahaliitto kärsii rakenteellisista puutteista.
Varoufakisin mukaan EU-johtajat välttelevät valintaa liittovaltion ja euron purkamisen välillä, vaikka rahaliitto kärsii rakenteellisista puutteista.
EPP:n virolaismeppi ja entinen puolustusvoimien komentaja Riho Terras torjuu EU:n yhteisvelan ja vaatii jäsenmailta omia ratkaisuja puolustusmenoihin.
Saksalaisekonomistin mukaan EU:n Venäjä-pakotteet olivat taloudellinen katastrofi ja Venäjän talous on EU:ta paremmassa kunnossa.
EPP ei enää halua vahvistaa EU-maiden kansallista toimivaltaa vaan siirtää valtaa yhä enemmän EU-instituutioille.
Tutkija näkee EU-eliittien puolustavan Ukrainaa siitä vakaumuksesta, että tragediaa voidaan käyttää hyväksi liittovaltion luomisessa. ”Kunnianhimoisin ja absolutistisin harjoitus ersatz-kansakunnan rakentamisessa ja identiteetin muodostamisessa, mitä koskaan on yritetty.”
Jos valtiolta puuttuu valuuttajousto vuosikymmenet, eikä sisäinen devalvaatio onnistu, niin talouden töyssyihin ajellaan jatkossakin ilman jousitusta, eivätkä työmarkkinaosapuolet tai hallitus välitä tuon taivaallista. Tulos näkyy taululla.
Joku voisi kysyä, eikö ole äärettömän epäisänmaallista käyttää omasta maastaan, sen politiikasta ja historiasta ulkomailla tarkoitushakuisesti keksittyä pilkkakäsitettä?
Venäläisistä eroamme vain siinä, että toisinajattelijoita eivät lynkkaa valtion turvallisuuselimet, vaan valtamedian suoltamalla narratiivilla rokotetut eliitin hännystelijät ja alamainen kansa.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.