Israelin armeija valmistelee operaatiota Gazassa
Israel valmistautuu uusiin, aiempaa kiivaampiin sotilasoperaatioihin Gazassa, vaikka Hamas on vapauttanut panttivangit. Tulitauon edellyttämä aseistariisunta on yhä toteutumatta.
Israel valmistautuu uusiin, aiempaa kiivaampiin sotilasoperaatioihin Gazassa, vaikka Hamas on vapauttanut panttivangit. Tulitauon edellyttämä aseistariisunta on yhä toteutumatta.
Vuotaneissa, räjähdysherkissä kommenteissa Israelin entinen sotilastiedustelun johtaja paljasti suunnitelmat Hamasin johdon salamurhaamisesta ja sodan aloittamisesta kuukausia ennen lokakuuta 2023.
YK:n erityisraportoija Francesca Albanesen mukaan EU:n korkeimpien edustajien poliittinen ja diplomaattinen tuki Israelille on rinnastettavissa rikosten avunantoon ja niihin yllyttämiseen.
Israelin valtiovarainministeri Bezalel Smotrich haluaa jatkaa Gazan kansanmurhasotaa. Hän kutsuu tulitaukoa vakavaksi virheeksi.
Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä hakee pidätysmääräyksiä Israelin pääministerille ja puolustusministerille sekä kolmelle Hamasin johtajalle.
Länsijohtajien reaktiot Iranin iskuun näyttävät ylimitoitetuilta, koska Iranin toimet olivat rajattuja, YK:n peruskirjan 51. artiklan mukaisia ja täysin odotettavissa Israelin konsulaatti-iskun jälkeen.
Vedenalaisen infrastrutktuurin sabotoimisesta näyttää Nord Stream -sabotaasin myötä tulleen uusi normaali.
Britannian yleisradioyhtiö BBC:n toimittajat syyttävät omaa työnantajaansa Israelin ja Palestiinan konfliktin puolueellisesta raportoinnista.
EU:n toimielinten työntekijät ovat ilmaisseet raivonsa Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenille EU:n kaksoisstandardit tuomitsevassa kirjeessä, joka on kerännyt 842 allekirjoitusta.
Vuodettujen sähköpostien mukaan Yhdysvallat kielsi perjantaina diplomaattejaan puhumasta de-eskalaatiosta, tulitauosta ja rauhan palauttamisesta sekä väkivallan ja verevuodatuksen lopettamisesta.
Näkemyksemme Israelin ja Venäjän oikeutuksista sotatoimiin poikkeavat, vaikka tilanne on samanlainen. Onko tämä sitä sääntöpohjaista järjestystä, jonka mukaan länsi vaatii muidenkin elävän?
Kesäkuun puolivälissä Newsweek kertoi artikkelissaan Israelin pelkäävän, että Yhdysvaltojen Ukrainalle toimittamat aseet päätyvät Iranin käsiin.
Tunnettu ohjelmistokehittäjä Kim Dotcom jakoi suositun arvionsa Hamasin hyökkäyksestä Israeliin lauantaina.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.